• Sinun festivaalisi Pirkanmaalla

Tanssimaniassa kolme kokoillan tanssiteosta!

970 965 Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry

Uudistuvan kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtuma Tanssimania valloittaa 14. kerran Tampereen 26.-29.9.2019 yli 500 tanssijan ja soittajan voimin. Viikonlopun aikana voi kouluttautua 12 erilaisessa työpajoissa sekä nähdä rohkeita ja rajoja rikkovia tanssiteoksia: ”Rauha”, ”Ihmisen Ikävä” ja ”Sun rakkautes tähden”. Lisämausteina ovat Sorokoskan ensiesityksensä saava teos ”Valvojaiset” ja argentiinalainen tanssivirtuoosi Emilio Cornejo.

Ja tietenkin Tanssimanian Iltaklubeilla tanssitaan kansanomaisia paritansseja! Osana Tanssimaniaa järjestetään myös 12-17 -vuotiaiden nuorten DÄÄNS-tanssileiri ja Tanhujalostamo -seminaari. Konsertit levittäytyvät Tampereen Pakkahuoneelta Hällä-näyttämölle ja Kulttuuritalo Laikulta uuden G Livelab Tampereen tiloihin. Tapahtuman järjestäjinä toimivat Suomen Nuorisoseurat ja Tampereen kaupunki.

Ihastu, innostu ja inspiroidu Maniapajoissa!
Tanssimanian työpajojen teemat vaihtelevat tanssijan kehonhuollosta kansanomaisiin paritansseihin ja argentiinalaisesta kansantanssista liikkeen ja äänen käytön vuorovaikutukseen. Opettajina toimivat alan ammattilaiset. Béla Gazdag jr., Elisa Seppänen & Soili Perkiö, Jyri Siimes, Emilio Cornejo, Paula Kettu, Jutta Wrangén, Petri Kauppinen, Riina Hosio, Arttu Peltoniemi, Juha-Matti Aronen, Minna Lepistö & Tuula Hyystinmäki ja Meri Tiitola.

Ilmoittaudu työpajoihin 9.9. mennessä.
Muista myös ryhmäsparraukset alan ykköskouluttajien ohjauksessa.

Tapahtuman verkkosivut

X