Tampereen Teatterikesää vietetään ensi viikolla

1024 683 Pirkanmaan festivaalit – Tampere Region Festivals

Pohjoismaiden suurin ja pitkäikäisin teatterifestivaali Tampereen Teatterikesä järjestetään ensi viikolla, 1.–7. elokuuta. Vuonna 1968 perustetun festivaalin pääohjelmistossa on tänä vuonna mukana yhteensä 19 produktiota, joista kolme on kansainvälistä. Esitysvalinnoista vastaa taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa.

Teatterikesän ohjelmakokonaisuuteen sisältyvät pääohjelmiston lisäksi TelttaLab-esitykset G Livelab -musiikkiklubilla, festivaalin virallinen oheisohjelmisto OFF Tampere, Hotelli Tammerin kanssa yhteistyössä toteutettava Tammerin taikaa -brunssikonsertti sekä Tampereen kadut ja puistot torstaina 4.8. valtaava Tapahtumien Yö. Festivaaliviikon aikana järjestetään myös alan kokoontumisia ja tilaisuuksia.

Pääohjelmistossa mukana jälleen myös kansainvälisiä esityksiä

Tänä vuonna pääohjelmisto koskettaa yhteisöllisyyden, välittämisen ja mielenterveyden teemoilla.

Kahden vuoden tauon jälkeen festivaalilla nähdään myös kansainvälisiä esityksiä. Kansainväliset esiintyjät saapuvat tänä vuonna Espanjasta, Ranskasta ja Belgiasta/Hollannista. Kotimaisista teattereista festivaalilla vierailevat muun muassa Rovaniemen Teatteri, Oulun teatteri, Red Nose Company, Suomen Kansallisteatteri, Q-teatteri, KOM-teatteri, Helsingin Kaupunginteatteri sekä Turun Kaupunginteatteri. Mukana on myös vapaan kentän ryhmiä, kuten kajaanilainen Vaara-kollektiivi.

Ranskalainen ohjaaja Philippe Quesne vierailee Teatterikesässä nyt neljättä kertaa. Quesnen omalakisesta maailmasta päästään jälleen nauttimaan Tampereella, kun Farm Fatale tuo näyttämölle ekovallankumousta puuhaavat sympaattiset linnunpelätinhahmot. Esityksen tuotannosta vastaa Vivarium Studio.

Belgialais-hollantilainen All Inclusive on puolestaan esitys sodan estetisoinnista. Esityksen ohjannut Julian Hetzel on saksalaissyntyinen, nykyisin Hollannissa asuva esitystaiteilija, muusikko ja kuvataiteilija. All Inclusive on vieraillut aiemmin muun muassa Venetsian biennaalissa.

Kansainvälisiin vieraisiin lukeutuu myös Espanjasta saapuva La Veronal -tanssiryhmä. Koreografi Marcos Moraun Pasionaria on visuaalisesti kiehtova ja koskettava kuvitelma tulevaisuudesta. Esitys tuotetaan yhteistyössä Tampere-talon kanssa.

Teatterikesän avajaiset tiistaina 2.8.

Teatterikesän avajaisia vietetään perinteiseen tapaan Laikunlavalla tiistaina 2.8. klo 12 alkaen. Avajaistervehdyksen tapahtumalle tuo tänä vuonna KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen. Yleisölle avoimessa tilaisuudessa nähdään otteita festivaalin eri ohjelmistoista ja sen juontaa näyttelijä Elisa Piispanen.

Tapahtumien Yö valtaa Tampereen kadut ja kahvilat festivaaliviikon torstaina

Lähes 70 tapahtumajärjestäjää valloittaa Tampereen kadut, kahvilat, galleriat, aukiot, kirkot ja klubit festivaaliviikon torstaina 4.8. Maineikas Tapahtumien Yö kerää yhteen runsaasti eri tyylilajien esityksiä ja tapahtumia, joista suurin osa on tänäkin vuonna yleisölle maksuttomia.

Festivaalin tiedotustilaisuus maanantaina 1.8. klo 13

Teatterikesän aikana järjestetään yksi tiedotustilaisuus ravintola Klubilla (os. Tullikamarin aukio 2) maanantaina 1.8. klo 13 alkaen. Tilaisuuden aluksi taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä sekä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl kertovat yleisesti pääohjelmistosta ja festivaalista.

Lisäksi paikalla ovat läsnä pääohjelmiston tekijöistä All Inclusiven ohjaaja Julian HetzelLou Salomén ohjaaja Riikka Oksanen (KOM-teatteri) sekä Lempi-esityksen ohjaaja Miika Muranen (Rovaniemen Teatteri).

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita tiedotustilaisuuteen.

 

Festivaalin verkkosivut: www.teatterikesa.fi

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, p. 040 5944 600

Taiteellisen johtoryhmän ja pääohjelmiston esiintyjien haastattelupyynnöt:
Tiedotus- ja markkinointivastaava Tiina Hurskainen, p. 040 865 5852 | tiina.hurskainen(at)teatterikesa.fi

Artikkelikuva: Farm Fatale, ohjaaja Philippe Quesne, valokuvaaja Martin Argyroglo

X