• Sinun festivaalisi Pirkanmaalla

Tampereen elokuvajuhlien ohjelmisto 2019

150 150 Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry

Tampereen elokuvajuhlia vietetään 6.–10.3. ja festivaalin ohjelmisto julkistettiin keskiviikkona 13. helmikuuta. Luvassa on monipuolinen kattaus elokuvataidetta eri puolilta maailmaa.

“Tämän vuoden ohjelmistossa olennaista on elokuvataiteen laaja kirjo ja eri lähestymistavat siihen. Näytöksiä kuratoidessa haluttiin muistaa koko maailma, ei vain Eurooppaa ja Yhdysvaltoja”, festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakso linjaa.

M (2018, ohj. Anna Eriksson)

Anna Erikssonin M (Suomi 2018) tuodaan Tampereelle osana Femmes-ohjelmistoa. Eriksson tarkastelee esikoisohjauksessaan seksuaalisuuden ja kuoleman välistä suhdetta Marilyn Monroen innoittaman elokuvahahmon kautta. Lisäksi Eriksson avaa suhdettaan elokuvaan festivaalille kuratoimassaan Carte blanche -näytöksessä, jossa nähdään muun muassa David Lynchin The AmputeeAmputoitu (USA 1974) sekä Chantal Akermanin Saute ma villeRäjäytä kaupunkini (Belgia 1968).

Festivaalin Japani-näytöksissä perehdytään japanilaisen elokuvan kokeelliseen 1970-lukuun sekä innovatiivisten naistaiteilijoiden lähivuosien tuotantoon. Elokuvien jakeluun ja ohjelmistojen laatimiseen keskittynyt japanilainen Image Forum -organisaatio on kuratoinut näytökset.  Näytöksissä esitetään muun muassa Hiroshi Yamazakin Heliography (Japani 1979) ja Sung Nam Hanin Compliance Level 0Mukautumistaso 0 (Japani 2018).

Horror-näytöskokonaisuus tuo festivaalille veri-ilottelun ja muiden perinteisten kauhuelementtien ohella älykästä ja kantaaottavaa elokuvaa, jonka avulla käsitellään myös vaikeita aiheita ja tabuja. Muun muassa valkokankaalla oikeuksiinsa nouseva Ilja Rautsin Helsinki Mansplaining Massacre (Suomi 2018) sekä Jung-hyun Leen Kyuwool-chul dok-ger noinYksinäisen naisen talvi (Etelä-Korea 2004) nähdään elokuvajuhlilla.

Festivaalin erikoisnäytöksissä käsitellään myös muita ajankohtaisia teemoja, kuten maailmaan rakentuvia sosiaalisia, poliittisia ja konkreettisia muureja, kielivähemmistöjä Suomessa sekä naisasiaa. Elokuvajuhlilla esitetään myös kansainväliseen ja kotimaiseen kilpailuun valitut 97 elokuvaa. Lisäksi festivaalilla on laaja tapahtumatarjonta.

Koko ohjelmisto julkistetaan verkkosivuillamme 13. helmikuuta kello 9.  Lipunmyynti alkaa verkossa ja Lippupisteen omissa toimipisteissä keskiviikkona 13. helmikuuta kello 10.

Tampereen elokuvajuhlat järjestetään 49. kertaa 6.–10. maaliskuuta 2019. Elokuvajuhlat on yksi maailman johtavia lyhytelokuvafestivaaleja, jonka näytökset ja tapahtumat houkuttelevat yli 30 000 kävijää ja satoja ulkomaalaisia vieraita vuosittain.

www.tamperefilmfestival.fi

Lisätietoja:

Festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakso
040 703 8599

Viestintäkoordinaattori Emilia Kiuru
044 476 5233

X