• Sinun festivaalisi Pirkanmaalla

Tampere Jazz Happeningin ohjelma julki

150 150 Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry

 

Tampere Jazz Happening järjestetään 37. kerran 1.–4.11.2018. Kymmenessä konserttitilaisuudessa esiintyy tänä vuonna yhteensä 25 kokoonpanoa.

Pakkahuoneen konserteissa nähdään mielenkiintoisia kansainvälisiä nimiä, kuten kaksi vuotta sitten debyyttisooloalbuminsa Astral Progressions julkaissut trumpetisti Josef Leimberg. Aiemmin Leimberg on toiminut mm. Snoop Doggin tuottajana ja soittanut Kendrick Lamarin Grammy-palkitulla To Pimp A Butterfly -albumilla. Yhdysvalloista festivaalille saapuvat niin ikään afroamerikkalaisen musiikin pioneeriyhtye The Art Ensemble of Chicago, Jamie Baum Septet+ sekä Hamid Drake japanilaisen rumpalikollegansa Yuko Oshiman kanssa.

 

Magnus ÖströminDan Berglundinja Bugge Wesseltoftin muodostama Rymden on uusi skandinaavisen jazzin superkokoonpano, jonka esikoisalbumi julkaistaan ensi vuoden alussa. Pohjoismaisten muusikoiden yhteistyö näkyy festivaalilla laajemminkin, kun norjalainen Trygve Seim tuo Pakkahuoneelle tuoreen Helsinki Songs -kokonaisuutensa ja Olavi Louhivuoren rinnalla The Net of Indra -yhtyeessä nähdään Eivind LønningJuhani Aaltonen ja Palle Danielsson.

 

Telakalla keskitytään tuttuun tapaan kotimaiseen huippujazziin. Saksofonisti ja puupuhallinspesialisti Max Zenger on viime vuosina noussut Suomen jazzmuusikoiden kärkikastiin, ja Tampereelle hän tuo nyt Maxxxtet-kvartettinsa. Kesäfestivaaleilla ahkerasti keikkaillut ja sydämiä myös jazzyleisön ulkopuolelta sulattanut Mopo saa lisävahvistuksekseen saksofonisti Mikko Innasen. Halme Prospektin puolestaan täydentää jouhikkovirtuoosi Pekko Käppi.

 

Myöhäisiltojen keikat Klubilla tarjoavat tanssittavia rytmejä. Rajoja rikkoneen kulttibändi Snarky Puppyn riveissä useita Grammy-palkintoja kahmineet Robert ”Sput” Searight ja Nate Werth sekä Princenkin kanssa soittanut basisti Mono Neon tähdittävät perjantaiyön Ghost-Note-yhtyettä, joka yhdistelee jazzia, hip hopia, funkia ja maailmanmusiikkia. Lauantain svengistä vastaa Timo Lassy & Ricky-Tick Big Band Brass.

 

Maksullisten konserttien lisäksi Happening tarjoaa kaksi pääsymaksutonta tilaisuutta. Festivaalin avajaisillan Spotlight on Austria -konsertissa esiintyvät Mario Rom’s Interzone, Kompost3 ja Elektro Guzzi. Päätöskonsertissa puolestaan soi Emma Salokosken & Ilmiliekki Quartetin uusi tuotanto.

 

Tutustu koko ohjelmistoon osoitteessa https://tamperemusicfestivals.fi/jazz/fi/ohjelma/

X