• Sinun festivaalisi Pirkanmaalla

Festivaalisyksyn valopilkkuina Lost in Music sekä Tampere Jazz Happening

1024 683 Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry

Suomen suurin klubifestivaali Lost in Music käynnistyy lokakuun ensimmäisellä viikolla ja tuo neljän päivän aikana Tampereen keskustan keikkapaikkoihin peräti 75 eri musiikkiesiintyjää. Loka–marraskuun vaihteessa vuoron saa 38. kertaa järjestettävä kansainvälinen Tampere Jazz Happening, joka esittelee Tampereelle nykyjazzin kiinnostavimmat tähdet meiltä ja maailmalta.

Lost in Music 2.–5.10.

Lost in Music on Tampereella vuosittain järjestettävä kaupunkifestivaali, jonka ohjelmisto tuo monipuolisen livemusiikin keskustan keskeisimmille keikkapaikoille. Tänä vuonna nelipäiväisen tapahtuman ohjelmistossa nähdään 75 eri esiintyjää.

Festivaali käynnistyy keskiviikkona 2.10. Olympia-korttelissa, jossa lavalla nähdään tämän hetken kotimaisen musiikin kiinnostavimpiin tekijöihin kuuluvat Onniboi, Jesse Markin, New Ro, Iron Country Sisters sekä Detalji. Klubin ja Pakkahuoneen pääkonserttien esiintyjinä nähdään muun muassa JVG, PastoriPike, Poets of the Fall, Pariisin Kevät, Maustetytöt sekä Antti Autio. Perjantaina festivaali järjestää raskaaseen musiikkiin keskittyvän Metal Export Finland -kokonaisuuden Olympia-korttelissa ja Jack the Roosterissa.

Lost in Music on myös tärkeä uuden musiikin foorumi samaan aikaan Tampereella järjestettävän Musiikki & Media -ammattilaistapahtuman kävijöille. Festivaalin showcase-keikat esittelevät musiikkialan vaikuttajille läpileikkauksen kotimaiseen musiikkiin ja nostavat esiin tuoreita tekijöitä.  Lisäksi festivaalin ohjelmistossa nähdään myös useita kansainvälisiä kiinnityksiä: tänä vuonna Lost in Musicissa on mahdollisuus tutustua uuteen musiikkiin muun muassa Tanskasta, Virosta, Norjasta, Venäjältä, Nepalista ja Ranskasta.

Lisätietoja: www.lostinmusic.fi

Tampere Jazz Happening 31.10.–3.11.

Tampere Jazz Happening tuo pimeimpään vuodenaikaan lämmintä tunnelmaa ja nykyjazzin parhaat palat niin kotimaasta kuin kansainväliseltä kentältäkin. 38. kertaa järjestettävän festivaalin konserteissa nähdään tänä vuonna yhteensä 25 eri kokoonpanoa, ja vuoden teemamaa on Ranska.

Tapahtuma käynnistyy maksuttomalla avajaiskonsertilla, joka esittelee kolme ranskalaisjazzin nousevaa tähteä: Melusine, Three Days of Forest ja House of Echo. Ohjelmiston muita ranskalaisedustajia ovat muun muassa tentetin kanssa esiintyvä kontrabasisti Joëlle Léandre, viulisti Theó Ceccaldin yhtye Freaks sekä laulaja-harpisti Laura Perrudinin kvintetti Laura Perrudin Doksha, jonka ohjelmistoa kuullaan ensi kerran Tampere Jazz Happeningissa.

Kiinnostavimpiin kansainvälisiin tapauksiin kuuluu myös yhdysvaltalainen Ambrose Akinmusire, jonka neljäs studioalbumi Orgami Harvest oli yksi viime vuoden ylistetyimpiä jazzlevytyksiä. Klubin myöhäisilloissa pianisti Omar Sosa ja laulaja-viulisti Yilian Cañizares vievät yleisön kuubalaistunnelmiin, Jamaikan ska- ja reggae-rytmejä puolestaan tarjoilevat 55-vuotista taivaltaan juhliva The Skatalites sekä sveitsiläispasunisti Samuel Blaserin tribuutti Don Drummondille.

Kotimaisista nimistä festivaalilla nähdään muun muassa Yrjö-palkitun rumpalin Jussi Lehtosen kvartetti, Olavi Louhivuoren Superposition!, Lauri Porran Flyover Ensemble sekä kotimaisen jazzin kiintotähdet Juhani ”Junnu” Aaltonen, Reijo ”Reiska” Laine ja Ulf ”Uffe” Krokfors yhdessä Joe McPheen kanssa.

Lisätietoja: www.tamperejazz.fi

Artikkelikuva: Jesse Markin / Lost in Music, kuvaaja Kai Kuusisto

Lue tiedote ePressi-portaalissa.

X