• Sinun festivaalisi Pirkanmaalla

Sastamala Gregoriana -festivaalin ohjelmisto juhlistaa 100-vuotiasta Suomea, säveltäjä Claudio Monteverdia sekä reformaatiota. Lipunmyynti alkaa 1.3.2017

150 150 Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry

XXII Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät järjestetään 21. – 28.7.2017. Ohjelmistossa näkyy kolme erilaista juhlavuotta: Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla, säveltäjä Claudio Monteverdin 450-vuotisjuhla sekä reformaation 500-vuotisjuhla. Säveltäjät ovat kansainvälisiä, mutta tapahtuman esiintyjiksi on itsenäisyyden juhlavuonna kutsuttu erityisesti suomalaisia vanhan musiikin huippuja.

Tapahtuman avajaiskonsertti vierailee perjantaina 21.7. Laukon Kartanossa Vesilahdella. Konsertissa tarjoillaan englantilaisten barokin ajan säveltäjäveljesten Henry ja Daniel Purcellin tuotantoa, festivaalin taiteellisen johtajan Michael Fieldsin kokoaman Sprezzatura-yhtyeen taituroimana.  Ennen esitystä yleisöllä on mahdollisuus tutustua kartanon tiloihin ja taiteeseen.

Lauantaina 22.7. kunnioitetaan 450 vuotta sitten syntynyttä italialaista Claudio Monteverdiä. Luvassa on suuri ja mahtipontinen konsertti, jossa lavalla vierailee iso joukko taiteilijoita, mm. 16-henkinen kamarikuoro Utopia. Ensivierailunsa festivaalilla tekee samana iltana Pormestarin sinkit ja pasuunat.

Barokkiyhtye Baccano piti yhden Sastamala Gregorianan parhaista konserteista vuonna 2015 ja palaa toivottuna takaisin Händelin ohjelmistolla sunnuntaina 23.7. Estradilla nähdään dramaattista lavatyöskentelyä Tuuli Lindebergin ja Teppo Lampelan tulkitessa musiikkia karismaattisesti ja sykähdyttävästi.

La Morra-yhtyeestä tutuksi tulleet ja Mestarikurssilla vuosia opettaneet virtuoosimainen Corina Marti ja Michal Gondko ovat koonneet esityksen ja kokoonpanon, jossa yhdistyvät suomalainen ammattitaito ja vuoden keskeinen länsieurooppalainen teema, reformaatio. Reformaatio ilmiönä vaikutti myös musiikkiin, ja näitä vaikutteita voi kuulla maanantain 24.7. Tie Lutherin luo -konsertissa.

Huippusellisti Markku Luolajan-Mikkola esiintyy ensimäistä kertaa festivaalilla Peregrinatio-soolokonsertillaan 25.7. Barokkisellon syvät soinnut kaikuvat kirkkosalissa Bachin jylhien sävelten soidessa. “Minulle tuli tarve tehdä pyhiinvaellus, jolla ei välttämättä ole suoranaisia esikuvia, mutta joka hengeltään noudattaa vanhoja perinteitä. En tee matkaani jalan, kuten pyhiinvaellusperinteeseen nykyisinkin kuuluu, vaan pitkää patikointia kuvaa vaellukseni Johann Sebastian Bachin musiikin parissa.”, Markku Luolajan-Mikkola kertoo.

Kahdeksasta laulajasta koostuva, kansainvälisestikin arvostettu yhtye Lumen valo on keskittynyt renessanssiajan suurimuotoisten kirkkomusiikkiteosten esittämiseen, mutta on samalla laajentanut ohjelmistoaan kattamaan myös keskiajan, barokin ja oman aikamme musiikkia. Torstain 27.7. Konsertissa kuullaan sekä uutta että vanhaa, reformaation sekä Suomen juhlavuoden tunnelmissa.

Perinteikäs mutta aina yllätyksellinen Mestarikurssin päätöskonsertti 28.7. luo läpileikkauksen kaikkiin vanhan musiikin kausiin, ja tulevaisuuden tähdet pääsevät esittelemään taitojaan.

Liput tulevat myyntiin 1.3.2017 Tikettiin sekä Tiketin myyntipisteisiin kautta maan. Konsertteihin järjestetään myös bussikuljetuksia Sastamalasta sekä Tampereelta.

 

KONSERTTISARJA 2017

PE 21.7. KLO 19 LAUKON KARTANO

Brotherly Love – Henry & Daniel Purcellin musiikkia

Evelyn Tubb & Sprezzatura-yhtye

 

LA 22.7. KLO 19 SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO

Monteverdi: Vesper 1610

Sastamala Gregoriana Consort, Pormestarin sinkit ja pasuunat

Kamarikuoro Utopia, johtaa Roberto Balconi, Michael Fields & Evelyn Tubb

 

SU 23.7. KLO 19 SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO

Rakkaustarina: sensuellia ja säkenöivää musiikkia Händelin oopperoista

Tuuli Lindeberg sopraano, Teppo Lampela kontratenori

Barokkiyhtye Baccano

 

MA 24.7. KLO 19 TYRVÄÄN PYHÄN OLAVIN KIRKKO

Tie Lutherin luo

Corina Marti, clavisimbalum ja nokkahuilut, Anna-Maaria Oramo, clavisimbalum

Michal Gondko, luuttu, Sirkku Rintamaki, sopraano, David Hackston, kontratenori

 

TI 25.7. KLO 19 SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO

Peregrīnā†iō

Markku Luolajan-Mikkola, barokkisello

 

TO 27.7. KLO 19 SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO

Ain iloidca, ain riemuidca! Reformaatio 500 vuotta & Suomi 100 vuotta
Lumen Valo

 

PE 28.7. KLO 19 SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO

Rautavesi – Mestarikurssin päätöskonsertti 

X