• Sinun festivaalisi Pirkanmaalla

MUKAMAS 2018 –festivaali tuo visuaalisesti vahvoja kansainvälisiä esityksiä Tampereen kulttuurikevääseen

150 150 Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry

Kansallista ja kansainvälistä arvostusta ja kiinnostusta herättänyt MUKAMAS – Kansainvälinen Nukketeatterifestivaali järjestetään tänä keväänä Tampereella 15.-19. toukokuuta. Vuonna 1999 aloitettu festivaali pidetään nyt yhdennentoista kerran ja se on merkittävin ja laajin Suomessa oleva nukketeatteritapahtuma.

MUKAMAS 2018 – Kansainvälinen Nukketeatterifestivaali on kiehtova kombinaatio nukkeja, esineitä ja eri taidemuotojen omintakeista yhdistelyä. Modernit tulkinnat klassikkoteoksista ja yllättävät uudet tarinat luovat yhdessä unohtumattoman kulttuurielämyksen lapsille, nuorille ja aikuisille. Festivaalin monipuolisessa ohjelmistossa on modernin nukketeatterin keinoin toteutettuja, visuaalisesti vaikuttavia esityksiä kotimaasta ja ulkomailta. Kaikki kansainväliset esitykset nähdään Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

Teatr Animacji Puolasta tuo Tampereelle kansainvälisesti palkitun esityksen Molier. Se on koskettava ja tragikoominen kertomus kuolevasta taiteilijasta, joka häilyy heikkouksineen, houkutuksineen ja muistoineen todellisuuden ja mielikuvituksen rajamailla. Molière halusi omistaa elämänsä taiteelle, mutta hänet tuomittiin ikuisesti narrin osaan.
Lisätietoja: http://www.mukamasfestival.fi/aikuisille/teatr-animacji-molier/
Tutustu teatteriin: www.teatranimacji.pl/spektakl/molier/
Tutustu esityksen videotiiseriin: www.youtube.com/watch?v=AfLW7d2F42s

Molierin ohjaaja, Neville Tranter esiintyy festivaalilla myös omalla sooloteoksellaan Babylon. Esitys on ihmiselämän katoavaisuuteen pureutuva, huumorilla maustettu, ajankohtainen kertomus pakolaiskriisin traagisuudesta. Tranter on niittänyt maailmanlaajuisesti mainetta näyttelijänä, ohjaajana ja kouluttajana jo vuosikymmenien ajan.
Lisätietoja: http://www.mukamasfestival.fi/aikuisille/babylon/
Tutustu teatteriin: http://www.stuffedpuppet.nl/vampyr.html
Tutustu esityksen videotiiseriin
: www.youtube.com/watch?v=9RpDb8g6rZw

Poikkitaiteellista näkökulmaa festivaalille tuo espanjalaisen Insectotròpics -taiteilijakollektiivin huikea esitys La Caputxeta Galàctica, joka tarjoaa aikuisille uniikin näkökulman klassikkosatuun Punahilkka. Esityksessä eri taidemuodot, kuten musiikki, näyttämö-, kuva-, ja videotaide, tuottavat dialogissa keskenään vaikuttavan kokemuksen, jossa kaikki tapahtuu tässä ja nyt.
Lisätietoja:  http://www.mukamasfestival.fi/aikuisille/insectotropics-little-red-riding-hood/
Tutustu teatteriin: www.insectotropics.com/en/la-caputxeta-galactica-2/

Tutustu esityksen videotiiseriin: vimeo.com/39310031

Espanjalaisen taiteilijan Xavier Bobésin ainutlaatuinen sooloteos Things Easily Forgotten tutkii muistojen häilyvyyttä ja identiteettiä omaperäisellä otteella. Vangitsevassa esityksessä Bobés käsittelee mennyttä ja tulevaa, muovaillen muistoja ja luoden niiden tilalle uusia unohduksen tavoin. Intiimi esitys toteutetaan kerrallaan vain viiden hengen yleisölle.
Lisätietoja: http://www.mukamasfestival.fi/aikuisille/xavier-bobes-things-easily-forgotten/

Espanjalaisen David Espinosan teos Much Ado About Nothing on todellinen esineteatterin taidonnäyte, jossa yhdistyvät kaikki Shakespearen tunnetuimmat teokset. Lopputuloksena on teatterin konventiot kyseenalaistava visuaalinen ja ironiantäyteinen esitys, jonka leikkisä ote ei jätä katsojaansa kylmäksi.
Tutustu teatteriin: davidespinosa.org/portfolio/much-ado-about-nothing/
Tutustu esityksen videotiiseriin: https://www.youtube.com/watch?time_continue=7&v=iIQpw2W6h7Y

Myös lasten ohjelmistossa nähdään upeita otteita modernista eurooppalaisesta nukketeatterista. Slovenian Mariborista ja Ljubljanasta saapuu festivaalille kaksi Miha Golobin ohjaamaa esitystä, jotka hurmaavat sekä pienet että isot katsojat kekseliäisyydellään.
Lisätietojahttp://www.mukamasfestival.fi/aikuisille/el-local-ec-much-ado-about-nothing/

Lutkovno gledališče Mariborin esitys Little Blue and Little Yellow vie katsojansa matkalle ystävyyden ja yksilöllisyyden maailmaan. Dynaamisen värien vuorovaikutuksen kautta katsoja kohtaa monta tärkeää kysymystä itsestään ja toisista.
Lisätietoja:
http://www.mukamasfestival.fi/lapsille/lutkovno-gledalisce-maribor-little-blue-and-little-yellow/
Tutustu teatteriin: www.lg-mb.si/en/performances/little-blue-and-little-yellow/
Tutustu esityksen videotiiseriin:
 youtube.com/watch?v=4Qfe21bOYms#action=share

Lutkovno gledališče Ljubljanan vedenalainen esitys Aquarium on visuaalinen matka värien, ilman, veden ja jään saloihin. Innovatiivisesti toteutettu sanaton esitys paljastaa katsojalleen yksinkertaisia käytännön ihmeitä ja johdattaa samalla vuodenaikojen ja ekologisuuden kiehtoviin ulottuvuuksiin.
Lisätietoja: http://www.mukamasfestival.fi/lapsille/lutkovno-gledalisce-ljubljana-aquarium/
Tutustu teatteriin: www.lgl.si
Tutustu traileriin:
 www.vimeo.com/204527808

KOKO FESTIVAALIN MIELENKIINTOINEN OHJELMA: www.mukamasfestival.com

 

X