TEATTERIKESÄN OFF TAMPERE HUOKUU AITOA TEATTERIN POLTETTA

Off Tampere -ohjelmistokokonaisuus on Tampereen Teatterikesän lisämauste, joka muualla Euroopassa tunnetaan paremmin nimellä ‘Fringe’. Off on avoin estradi kaikille Teatterikesään omalla kustannuksella esiintymään haluaville teatterin ja taiteen ammattilaisille ja harrastajille. Tämä tarkoittaa sitä, että yleisölle avautuu joka vuosi monipuolinen repertuaari mitä yllättävimpiä ja mielenkiintoisimpia sekä hintaluokaltaan edullisia esityksiä. Festivaaliviikon aikana nähdään stand up -komiikkaa, improvisaatioteatteria, sirkusta, komediaa, draamaa, tanssia sekä perinteistä kesäteatteria ympäri Tamperetta ja sen lähialueita.

Teatterikesän Off-areena on vetänyt puoleensa tänä vuonna myös kansainvälisiä ryhmiä. Karstein Solli Produksjoner Oslosta tuo Vuoltsun alasalin näyttämölle esityksen ReadyMade Baby – hellyttävää vauvateatteria 0-3 -vuotiaille. Pietarista saapuu Dzampano Theatre hurmaamaan katsojat sanattomalla esityksellään The Bronze Horseman, jonka tulkinnassa käytetään nukkeja, tanssia ja musiikkia. Klubin lavalla esiintyy Japanista asti matkannut Wadaiko-rummuttaja Ichitaro eksoottisen voimakkaalla showllaan, joka on Off Tampereen ja Tapahtumien Yön yhteisproduktio.

Tampereen ulkopuolelta Offiin on ilmoittautunut suuri määrä esiintyviä ryhmiä. Mukana on mm. Jyväskylän Ylioppilasteatterin puheteatteria, tanssia ja fyysistä teatteria yhdistävä esitys Tuonpuoli. Helsingin Teatterikorkeakoulun Huorasatu paneutuu pohtimaan vapauden hintaa naisten näkökulmasta. Hämeenlinnasta saapuvan Raija Kurjen Kesytetty -monologissa punnitaan jumalan ja taiteilijan yhteistä ongelmaa. Seinäjokelainen TeatteriToWin Odotus on intensiivinen monologinäytelmä syvästä mustasukkaisuudesta. Niin ikään Seinäjoelta matkaava Kimmo Tihveräinen on koonnut monologinsa Elämän reppu – tarina päivistä, jotka jäivät muistiin edellisen sukupolven muistoista ja kokemuksista.

Runsas Off-monologitarjonta jatkuu myös tamperelaisten osalta. Pekka ja Tiina Heikkinen tuovat ohjelmistoon kaksipäiväisen, viiden maineikkaan näyttelijän Hurma Monologi-festivaalin. Mukana ovat Tom Lindholm, Ilkka Heiskanen, Pekka Valkeejärvi, Jyrki Mänttäri ja Taisto Reimaluoto.

Offista löytyy myös runoja ja musiikkia. Johanna Hannus tulkitsee portugalilaisen Fernando Pessoan omalaatuisia runoja. Runo- ja lauluproduktiollaan Elämän jano esiintyy Kehitysvammaisteatteri La Strada. Musiikista saadaan nauttia Saukkolan yksinlaulajien esityksessä Kerjäläisooppera sekä Tanssiteatteri MD:n Kurkistuksia Muumilaaksoon- kulkueessa sekä esityksissä Viritetty ja MD Off the Record .

Perinteisesti mukana ovat myös Offin vanhat tutut, kuten Legioonateatteri, Tampereen Improvisaatioteatteri Snorkkeli, Pispalan Teatteri, Rönnin Kesäteatteri ja paljon muuta.

Off Tampereen juhlavuosi lähestyy, sillä tänä vuonna se järjestetään jo 19. kerran. Sen kunniaksi ohjelmistokokonaisuutta on ryhdytty intensiivisesti kehittämään. Apurahaa tähän Off Tampere on saanut Alfred Kordelinin säätiöltä sekä Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastolta.

Offin aidosta teatterin poltteesta saa nauttia Teatterikesän jokaisena päivänä 2.-8.8.2010. Mukana on poikkeuksellisen paljon esityksiä; yhteensä 99. Ryhmiä on mukana 32 ja tuotantoja yhteensä 39.

Tutustu tarkemmin Off -ohjelmaan osoitteessa www.teatterikesa.fi/off_tampere/

Jätä kommentti