Nokialainen kevyen musiikin katselmus Tapsan Tahdit käynnistyy 22.7. 2010
Tapahtuman emäntänä tänä kesänä toimii toimittaja – juontaja Piia Koriseva.
Tapahtuman emännän tärkein tehtävä on eri tilaisuuksien ja konserttien juontaminen. Tämän lisäksi emäntä edustaa tapahtumaa lehdistötilaisuuksissa ja vastaavissa.
Piia Koriseva on toiminut radiotoimittajana vuodesta 1990 myöhemmin hän on työskennellyt toimittajana eri lehdissä ja televisiossa. Juontajana Piia Koriseva on nähty useissa kesätapahtumissa. Hän on vetänyt myös useita valtakunnallisia tapahtumakiertueita. Viime syksynä Piia Koriseva veti Tapsan Tahtien uuden Pubi Tähti –kilpailun karsintakiertueen eteläisen Suomen kaupungeissa.
Nokialla Piia Koriseva vastaa Tapsan Tahtien juontotehtävistä avajaisista 22. 7. aina päätöspäivän 25. 7. puistokonserttiin saakka.

Jätä kommentti