Mäntän kuvataideviikkojen tämän kesän kuraattori Otso Kantokorpi on kutsunut Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi Mänttään myös joukon tallinnalaistaiteilijoita. Vieraita on kaikkiaan kahdeksan.
Kokeneinta kaartia edustaa Suomessa paljon aiemminkin esiintynyt – sekä näyttelyillään että opettajana – monipuolinen kuvataiteilija, arkkitehti ja runoilija Leonhard Lapin (s. 1947), joka toimii nykyään Viron taideakatemian sommittelun ja väriopin professorina. Kuvataideviikkojen näyttelyyn tulevat Lapinin teokset käsittelevät myytin syntyä.
Kuvanveistäjä ja installaatiotaiteilija Jüri Ojaver (s. 1955) toimii puolestaan Viron taideakatemian kuvanveiston professorina. Hänen taiteellinen työskentelynsä on monipuolista, ja siihen on kuulunut mm. osallistuminen suomalaisen taiteilijaryhmä Forest Campin toimintaan. Nyt hän on Mäntässä sekä yksin että ko. ryhmän kanssa. Myös Terje Ojaver on yksi Mänttään kutsutuista taiteilijoista, ja hän tuo näyttelyyn lasiveistosten sarjan.
Videotaiteilija ja taidemaalari Jaan Toomik (s. 1961) on esiintynyt teoksillaan monissa merkittävissä kansainvälisissä biennaaleissa ja triennaaleissa. Hänen teoksiaan on myös nähty Suomessa, viimeksi Turun taidemuseossa 2010. Hänkin on toiminut Viron taideakatemian professorina. Toomikilta nähdään tänä kesänä Mäntässä kolme videoteosta ja kaksi maalausta.
Rankan kriittisistä videoistaan tunnettu Kristina Norman (s. 1979) on tullut Suomessa viime aikoina tunnetuksi, kun Kiasma osti kokoelmiinsa hänen tuoreen Pronssisoturi-aiheisen teoksensa. Norman on tutkinut useammassakin teoksessaan julkiseen taiteeseen liittyviä kipupisteitä. Hän tutkii Kuvataideviikkojen DVD-teoksessaan Me emme ole maailmankaikkeudessa yksin ihmisen suhdetta muistomerkkeihin.
Neljä tallinnalaisvieraista kytkeytyy voimakkaasti hieman Helsingin Kaapelitehdasta muistuttavaan mutta aika paljon rosoisempaan Kultuuritehas Polymeriin ja siellä toimivaan Kunstikonteineriin (= Taidekontti). Mukana ovat anarkistisena postfeministinä tunnettu monipuolinen kuvataiteilija Sandra Jõgeva (s. 1976), joka pyydettynä kutsui mukaan taiteilijaystävänsä – varsinkin performansseistaan tunnetun – Mai Söötin (s. 1983). Sööt esittää näyttelyn avajaisissa 11.6. performanssin, joka saa kantaesityksensä Mäntässä. Mukana on myös saksalais-virolainen Kilian Ochs (s. 1980).
XVI Mäntän kuvataideviikot 12.6.–31.8.2011
Teemana Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
www.mantankuvataideviikot.fi
Lisätietoja Otso Kantokorpi, kuraattori: 045 1188 508, otso.kantokorpi(at)hotmail.com
Tiina Nyrhinen, toiminnanjohtaja: 044 2599 194, kuvataideviikot(at)gmail.com
Heikki Vesterinen, tiedottaja: 050 5921 421, hexus(at)phpoint.fi

Jätä kommentti