Vuoden 2010 Iskelmä-Finlandia -palkinto on myönnetty Laura Voutilaiselle. Palkinto luovutettiin Nokialla Tapsan Tahtien Iskelmä-Finlandia -konsertissa.
Vuosittain jaettavan palkinnon arvo on 10 000 euroa. Palkinnon saajan valitsi taiteilija Pirkko Mannola, joka perusteli valintaansa seuraavasti: Hän on kansainvälinen, karismaattinen, lahjakas ja muuntautumiskykyinen taiteilija, joka on kaatanut moni raja-aitoja.
Iskelmä-Finlandia -palkintoa tavoittelivat voittajan lisäksi tänä vuonna Mikko Alatalo, Jussi Raittinen, Juha Tapio ja Jean S. -yhtye.
Iskelmä-Finlandia -palkinto on vakiinnuttanut asemansa osana suomalaista populaarimusiikkia. Palkinto myönnetään vuosittain ansioituneelle taiteilijalle, joka on työssään edistänyt kotimaista populaarimusiikkia ja on näin omalla esimerkillään näyttämässä tietä myös muille.
Iskelmä-Finlandia -ehdokkaat julkistetaan vuosittain keväällä. Ehdokkaat valitsee Tapsan Tahtien arvovaltainen raati, joka konsultoi alan vaikuttajia ehdokasasettelun tueksi. Ehdokkaiden julkistamisen yhteydessä julkistetaan myös henkilö, joka yksin ja itsenäisesti päättää palkinnon saajasta.
Palkinto myönnettiin nyt kymmenettä kertaa. Iskelmä-Finlandia -tunnustuksen ovat aiemmin saaneet Antti Huovila (2001), Marion Rung (2002), Kari Tapio (2003), Matti & Teppo (2004), Jari Sillanpää (2005), Paula Koivuniemi (2006), Eino Grön (2007) Olli Lindholm (2008) ja Charles Blogman (2009).
Tapsan Tahtien ja Ylen yhteistyössä järjestämän yleisöäänestyksen voitti Juha Tapio 31% prosentilla annetuista äänistä.

Jätä kommentti