• Sinun festivaalisi Pirkanmaalla

Tampere Guitar Festivalin tulevaisuus vaakalaudalla

Tampere Guitar Festival (TGF) on ajautunut kuluvan vuoden aikana historiallisen syvään taloudelliseen ahdinkoon. Tämä on monen asian summa – tilaisuuksien aiempaa alhaisempi täyttöaste, kohonneet ulkoiset kustannukset ja rahoitusvaje ovat keskeisimmät syyt tukalaan tilanteeseen.
Eri puolilla Pirkanmaata kuultavaa kitaratapahtumaa on järjestetty vuodesta 2005 lähtien joka vuosi. Kolmentoista vuoden aikana on toteutettu satoja yleisötilaisuuksia konserteista moninaisiin kursseihin. Kitaraleirit lapsille, nuorille, opiskelijoille ja ammattilaisille ovat muodostuneet vuoden tärkeimmäksi kitaristien kohtauspaikaksi Suomessa. Festivaalilla ovat esiintyneet lukuisat kansainväliset kitaristit, kuten John Williams, Al di Meola, Vicente Amigo, Stanley Jordan, David Russell ja Yamandu Costa. TGF lukeutuu Pirkanmaan festivaalit ry:n perustajajäseniin.

Pelastustalkoilla kestävän kehityksen tielle

TGF:n toteutuksesta vastaa Tampere Guitar Festivalin kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen hallitus päätti syksyn kokouksissa, että toimintaa ei tulla ajamaan alas, vaan tilanteesta pyritään selviytymään. Yhdistys onkin laatinut elvytyssuunnitelman, jonka avulla talous on tarkoitus saattaa tasapainoon vuoden 2018 aikana. Tapahtuman kumppanit, kuten Tampere-talo ja Varalan Urheiluopisto, ovat hyväksyneet suunnitelman ja ovat mukana auttamassa tapahtumaa eteenpäin.
Elvytyssuunnitelmaan sisältyy Save TGF -pelastustalkoot, johon kutsutaan mukaan kaikki tapahtuman ja kitaramusiikin ystävät, niin yksityishenkilöt, artistit kuin yhteisöt. Yhdistys on tehnyt myös kululeikkauksia vuodelle 2018 ja osin tiivistänyt tapahtuman toteutusta.
Varojen keräämiseksi alkuvuodesta 2018 järjestetään kolme Gaalakonserttia, joissa esiintyy klassisen ja kevyen kitaramusiikin tähtiä sekä tulevaisuuden lupauksia. Lisäksi toteutetaan mestarikursseja klassisen ja sähkökitaran soittajille. Toimintaa voi tukea esimerkiksi ostamalla konserttilipun Gaalakonserttiin tai ensi kesän kitarafestivaalille, liittymällä yhdistyksen jäseneksi, osallistumalla kursseille tai osallistumalla muihin tapahtuman tukitoimiin. Lisätietoa löytyy verkkosivulta www.tgf.fi.

FAKTAT

• Pe 12.1.2018 klo 19 Tampere-talo: SAVE TGF -GAALAKONSERTTI

Konsertissa kuullaan kotimaisia klassisen kitaran tähtiä, kuten Otto Tolonen, Andrzej Wilkus ja Janne Malinen. Ennakko 25 €, ovelta 30 €.

• La 13.1.2018 klo 12-17 Suomalainen Klubi – kitaransoiton mestarikursseja

-klassinen kitara: Andrzej Wilkus, Otto Tolonen, Janne Malinen

– jazz-kitara (soveltuu sekä klassisille että sähkökitaristeille): Petri Ahjokoski

• La 13.1.2018 klo 18 Suomalainen Klubi – NUORTEN TAITEILIJOIDEN GAALA

Konsertissa esiintyy tämän päivän lupaavimmat nuoret kitaristit. Ennakko 18 €, ovelta 20 €.

• Pe 23.2.2018 klo 19 Tullikamarin Pakkahuone: SAVE TGF -GAALAKONSERTTI

Konsertissa esiintyvät muun muassa Vuoden Kitaralähettiläs 2017 Dave Lindholm, Joonas Widenius, J-P Piirainen ja Atmos Duo. Ennakko 35 €, ovelta 40 €.
www.tgf.fi/savetgf