Monimuotoinen Pekilo esittäytyy XVII Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyssä monien toisiaan risteävien teemojen kautta. Kuraattori Ilona Valkosen valitsema otsikko Löytäjä saa pitää toteutuu useammalla tasolla. Näyttelyn taiteilijat ovat työskentelyssään yllätyksellisiä ja lumoavia, ja kohtaamisissa korostuu vastaanoton merkitys, jolloin katsoja voi huomata olevansa löytäjä.
Toisaalta löytäminen on monissa töissä konkreettisesti mukana, kun materiaalina on käytetty läheltä tai kaukaa löydettyjä esineitä. Löydetty materiaali ei ole vain itseisarvo, vaan sen muokkaaminen palvelee teoksen ja tekemisen sisältöä.
Tekemisen prosessi on näyttäytynyt näyttelyn ripustusvaiheessa moni-ilmeisenä. Kun Mimosa Pale ja Jukka Rusanen ovat rakentaneet yhteisen installaationsa vuoropuhelun kautta, ikään kuin shakkisiirtoja tehden, ovat Maria Teeri ja Janne Nabb työskennelleet oman teoksensa ääressä yksiäänisesti. Yleensäkin tekemisen prosessissa näkyy materiaalin käsittely ja erilainen yhteinen tekeminen.
Taiteilijoiden temaattiset lähestymistavat vaihtelevat. Mukana on hyvin henkilökohtaista ja omaa elämää koskevaa puhetta, mutta toisaalta laajempi ja kansainvälinenkin sisältö on saanut tilaa, kuten vaikka Annu Wileniuksella, joka on tuonut oman installointinsa viereen mongolialaisen taiteilijan (Sedbazar Ganzug).
Kuraattori Ilona Valkonen on ripustusarkkitehtuurillaan rakentanut Pekilon eri kerroksiin omaääniset kokonaisuudet, joihin siirrytään erilaisten välitilojen kautta. Alakerrassa ja toisessa kerroksessa materiaalit ovat esillä paljaina ja hauraina, eräänlainen keskeneräisyys ja prosessi korostuvat.
Kolmannessa kerroksessa astutaan Jukka Rusasen maalausten kautta seesteisempään, mietiskelevämpään maailmaan, ja neljännessä kerroksessa on oman elämän pohdintaa ja erilaisten todellisuuksien kohtaamista.
Nykytaiteen erilaiset tekotavat ovat yllätyksellisesti näkyvissä, yksittäisistä tekniikoista installaatio on voimakkaasti esillä. Näyttelyä sitovat eri paikoissa vastaan tulevat toistot, ja jokin näyttelyä lävistävä tekijä voi jäädä katsojan löydettäväksi.
Kuvataideviikkoihin kuuluu myös JOKAklubin Aarteenmetsästys. Performanssi käynnistyy avajaisten jatkoilla Taidekeskus Honkahovin terassilla. Vanhassa mänttäläisessä elokuvateatterissa Kino Säteessä pyörii avajaispäivänä Ulu Braunin ja Niina Lehtonen Braunin elokuva Tower of Invincibility, ja avajaisten jälkeen teos nähdään koko kesän ajan Mäntän kirjastossa.
Elokuun yö -tapahtumassa 18.8. kuullaan Mi Dunckerin johtamaa Luuorkesteria. Uutuutena toteutuvat myös katsojakahvit, joissa paikalliset taiteen ystävät kutsuvat yleisöä keskustelemaan teoksesta, joka on koskettanut. Kuraattorikierroksia on kesän aikana kolme, ja taiteilijapuheenvuoroja neljä. Lauantaina 9.6. klo 11–16 on kaikille avoimet ovet, jonka tarjoaa KMV-lehti.
XVII Mäntän kuvataideviikot, 10.6.–31.8.2012
Avoinna joka päivä klo 10–18 (myös juhannuksena)

Jätä kommentti