• Sinun festivaalisi Pirkanmaalla

Monitaiteellinen nykymusiikin karnevaali innosti Tampere Biennalessa

Maamme monipuolisimman nykymusiikin festivaalin 30-vuotisjuhlavuosi oli musiikin ja taiteiden yhteistyön riemukasta juhlaa. Alustavan arvion mukaan ohjelmaan kuuluvat tapahtumat äänitaidenäyttelyitä lukuun ottamatta keräsivät yli 3500 käyntikertaa. Viisipäiväisen festivaalin teemoina olivat musiikin ja äänen rajojen laajentaminen sekä sirkusta, elokuvaa ja performanssia yhdistävät konsertit. Tampereen taidemuseon kanssa yhteistyössä järjestetty äänitaiteen näyttelykokonaisuus tarjosi teoksia kaikkiaan 19 taiteilijalta. Tapahtuman taiteellisena johtajana ja äänitaidenäyttelyiden kuraattorina toimi säveltäjä Sami Klemola.

Viisipäiväisen festivaaliviikon aikana järjestettiin yhteensä 20 tilaisuutta. Festivaali oli tilannut kaksi uutta sävelteosta, ja kantaesityksiä tai ensi kertaa Suomessa kuultuja esityksiä oli ohjelmassa yhteensä yksitoista. Tampere Filharmonia oli tilannut teoksen säveltäjä Antti Auviselta. Festivaalin 30-vuotisjuhlakonsertissa Tampere-talossa pe 15.4. esiintyi Tampere Filharmonia kapellimestari Ville Matvejeffin johdolla. Festivaalin iltaklubit oli omistettu 20-vuotiaalle Fonal Records -levy-yhtiölle. Myös lapset ja koko perhe saivat nauttia taiteesta, sirkuksesta ja musiikista perhepäivässä Sara Hildénin taidemuseossa. Ennakkotapahtumassa 30.3.–1.4. kuultiin konsertteja ja juhlittiin äänitaidenäyttelyiden avajaisia. Festivaalin aikana järjestetyt äänitaidenäyttelyiden opastetut kierrokset keräsivät runsaasti kiinnostuneita. Osa äänitaidenäyttelyistä on esillä huhtikuun loppuun ja toukokuun puoliväliin asti.

Taiteellinen johtaja Sami Klemola on erittäin tyytyväinen festivaalin taiteelliseen lopputulokseen ja sen saamaan yleisö- ja mediapalautteeseen.

– Festivaali onnistui karnevalistisessa tavoitteessaan. Tapahtuma näkyi ja kuului kaupungissa kattavasti ja monenlaiset yleisöt löysivät tiensä konsertteihin. Äänen taide tuntuisi voivan oikein hyvin tämän päivän Suomessa, Klemola arvioi.

Tapahtumaa rahoittivat Tampereen kaupunki, Suomen Säveltäjät ry, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Musiikin edistämissäätiö ja Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto. Kaupungin eri kulttuuriorganisaatiot tekivät festivaalin järjestelyissä yhteistyötä huomattavan laajalla rintamalla. Tampere Biennale kiittää yleisöä, mukana olleita taiteilijoita, työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita upeasta ohjelmasta ja onnistuneesta festivaalista.

Seuraava Tampere Biennale järjestetään huhtikuussa 2018. Taiteellisena johtajana toimii säveltäjä Sami Klemola, joka vastaa ohjelmiston suunnittelusta.