Tapsan Tahdit 6. - 8.7.2012

Nokialla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 2011 järjestettävä Tapsan Tahdit uudistuu mittavasti! Uudet tapahtumapaikat Kuorimo ja Tahtiranta sekä monipuolinen ohjelmakattaus kotimaisen musiikin kärkinimiä takaavat vieraiden viihtymisen kesäisissä järvimaisemissa. Tapahtuma-alueet sijaitsevat noin 800 metrin päässä toisistaan.

Kuorimon vanhassa ja tunnelmallisessa tehdasrakennuksessa torstaina järjestettävä Iskelmä Finlandia -palkintogaala myös televisioidaan suorana lähetyksenä YLE TV 2:lla. Nokian kaupungin myöntämästä 10 000 euron arvoisesta palkinnosta kisaavat tänä vuonna Danny, Mariska, Markku Aro, Meiju Suvas ja Pepe Willberg. Palkinnon saajan valitsee Arto Alaspää. Perjantain Jameissa Kuorimolla tanssitaan Dannyn ja Anna Erikssonin tahtiin.

Tahtirannan tapahtuma-alue rakentuu Kylpylähotelli Edenin viereen, Pyhäjärven rantaviivan tuntumaan. Noin 5000 festivaalivierasta vetävän ulkoilma-alueen lavalla nähdään mm. Kaija Koo, Riki Sorsa, Yö, Veeti, Samuli Putro, Irina sekä Riku Niemi Orchestra & Jorma Kääriäinen. Tahtirannassa yleisöä palvelee myös suuri, osittain katettu anniskelualue sekä noin 200 neliöinen tanssiparketti. Myös Edenin palvelut ovat festivaalivieraiden käytettävissä. Sunnuntaina Tahtiranta muuttuu perheiden ja nuorison piknikpuistoksi, kun Perhepiknik -tapahtumassa lavalle nousevat Puhuva Kone ja Fintelligens. Alueella on tuolloin myös kaikenlaista toimintaa ja puuhattavaa perheen pienimmille ja isommallekin junioriosastolle.


Näytä Tapsan Tahdit suuremmalla kartalla

« Takaisin