Suomalaisvirolaiset Tanssipidot 2012 13. - 17.6.2012

Kansainvälinen folklorefestivaali Tanssipidot 2012 kansantanssi ja musiikkitapahtuma järjestetään Tampereella 13.–17.6.2012. Se tulee olemaan yksi vuoden 2012 merkittävimmistä kulttuurin suurtapahtumista Sumessa. Tapahtumaan osallistuu 5000 tanssijaa, soittajaa ja laulajaa Suomesta, Virosta ja muista Euroopan maista. Se on osa Suomen ja Viron valtioiden välistä kulttuuriyhteistyötä ja folklorevaihtoa. Festivaalin suojelijoiksi on kutsuttu molempien maiden presidentit.

Velisinfonia Kalevi–Kalev -tanssiteos kahdesta kansasta

Koko viikon kestävä festivaali huipentuu laulun ja tanssin juhlaan Tampereen Ratinan stadionilla 17.6.2012. Tapahtuman pääteos on suomalaisten ja virolaisten yhdessä esittämään tanssiteos Velisinfonia, joka peilaa veljeskansojen ystävyyttä ja samankaltaisuutta. Velisinfonian keskiössä on kahden nuoren miehen tarina. Kalevi Suomesta ja Kalev Virosta ovat tämän päivän arjen sankareita, inhimillisiä ja haavoittuvia.

Velisinfonian konseptista, koreografioista ja ohjauksesta vastaavat taiteelliset johtajat Petri Kauppinen Suomesta ja Kalev Järvela Virosta. Heidän lisäkseen mukana on myös muita koreografeja, muusikoita ja laulajia sekä Suomesta että Virosta. Musiikin sovitus ja sävellykset ovat Jari Komulaisen ja Jaan Sommerin. Teoksen lavastuksesta ja visualisoinnista vastaa Minna Kauhanen.

Tanssipitojen järjestäjät

Tanssipidot 2012 tapahtuman järjestäjinä ovat Folklore Suomi Finland ry ja Eesti Rahvatantsu sekä Rahvamuusika Selts Virosta. Yhteistyössä mukana Virosta ovat myös Viron lauluja tanssijuhlien säätiö ja CIOFF Estonia sekä Suomen Nuorisoseurojen Liitto ja kaikki Suomen keskeisimmät folklorealan järjestöt. Tapahtuman käytännön järjestäjä on Pispalan Sottiisin tapahtumatoimisto Tampereella, joka tuottaa festivaalille myös muita kansainvälisiä ja kotimaisia esiintyjiä.

« Takaisin