Pirkanmaan Triennaali 16.6. - 12.8.2012

Pirkanmaan Triennaali on kolmen vuoden välein järjestettävä Pirkanmaan alueen ajankohtaisen kuvataiteen katselmus.

Pirkanmaan 5. Triennaalin teema on Elämäntapa. Tämä Pirkanmaan kuvataiteen aluetaidenäyttely esittelee alueen taiteilijoita uudesta näkökulmasta kesällä 2012. Mukana tulee olemaan sekä nuoria taiteilijaelämäänsä aloittelevia että vanhempia taiteilijaelämää eläneitä tekijöitä. Taiteilijat näyttelyyn on kutsunut kuraattori Veikko Halmetoja (s. 1977), Helsingin Sanomien kuvataidekriitikko, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Mäntän kuvataideviikkojen toiminnanjohtajana ja Aamulehden kuvataidekriitikkona.

Kuvataiteen alakulttuureissa taide on usein elämäntapa myös yleisölle. Näyttelyyn tulee mukaan myös sarjakuvaa, katutaidetta ja marginaalimusiikkia. Triennaalista ei tehdä perinteistä katalogia vaan näyttelyjulkaisu tulee olemaan elämäntapalehti. Aikakausilehden muotoa mukaileva runsaasti kuvitettu lukupaketti kertoo pirkanmaalaisesta taiteen tekemisestä ja kokemisesta.

Pirkanmaan 5. Triennaalin järjestävät Tampereen taidemuseo, Pirkanmaan taidetoimikunta ja Tampereen Taiteilijaseura ry ja se on samalla Pirkanmaan kuvataiteen aluenäyttely. Triennaali levittäytyy Tampereella sekä kuvataiteen näyttelytiloihin että muihin tiloihin eri puolille kaupunkia. Keskeisiä näyttelypaikkoja ovat TR1, Taidekeskus Mältinranta, Työväenmuseo Werstas ja Galleria Saskia, mutta näyttely levittäytyy myös Lenin-museoon, Hiekan taidemuseoon, Vuoreksen asuntomessualueelle, Mediatunneliin ja muihin erilaisiin kaupunkitiloihin. Kuraattori kutsuu mukaan myös niin sanottuja satelliittinäyttelyitä, jotka vastaavat itse omasta sisällöstään, mutta linkittyvät teemallisesti päänäyttelyyn. Triennaalin ulkoisen ilmeen luo graafinen suunnittelija Teppo Jäntti.

« Takaisin