40. Työväen Musiikkitapahtumassa yleisöennätys

Työväen Musiikkitapahtuma päättyi eilen Valkeakoskella. Aurinkoinen sää, ainutlaatuinen tunnelma ja huippuartistien esitykset keräsivät festivaalialueelle ja kaupungille neljän päivän aikana 40 000 musiikin ystävää. Festivaalin toiminnanjohtaja Marianne Haapoja luonnehtii tunnelmaa iloiseksi ja festivaalia kaikin puolin onnistuneeksi.

Hyvä ennakkomyynti enteili runsasta osanottoa, minkä lisäksi lippuja myytiin paljon portiltakin. Nelipäiväisen festivaalin suosituin esiintyjä oli Jenni Vartiainen. Myös nashvillelainen Hayseed Dixie veti päälavan edustan täyteen. Erityisesti kiitoksia keräsivät Arja Saijonmaan ilmaiskonsertti sekä festivaalin uusi, laadukas ruokaravintola Jylhävaara. Ainutlaatuinen miljöö ja tunnelma ihastuttivat uusia kävijöitä.

Tapahtuma järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kertaa Myllysaaren museon ja UPM:n Tervasaaren tehtaan alueella. Tänäkin vuonna miljöö keräsi runsaasti kehuja festivaalivierailta.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai tarjoili festivaalivieraille runsaasti monipuolista ohjelmaa. Paperitorin iso lava pullisteli muusikoita Pelle Miljoonan esiintyessä Voxpihlajan ja YTS:n kanssa. Pelle-hitit, kuten Moottoritie on kuuma ja Olen työtön, kuultiinkin kiinnostavassa asussa, puhaltimien ja kirkkaiden naisäänten värittäminä. Leipäjonossa on tunnelmaa -kappale villitsi yleisön yhteislauluun.

Maria ja Marjanpoimijat esitti Maria Lundin keikoilta tuttuun tapaan svengaavia cover-kappaleita kuten Lelukaupan häät, Surupuku ja käännöksen Lady Gagan Poker Face -kappaleesta. Timo Rautiaisen ja Maria Lundin laulaessa stemmat soivat kauniisti.

Liljan Loisto erottui raikkaudella tulkitsemalla vanhoja ja tuttuja karjalaisia lauluja reggae-sävelin. Erityistä sympatiaa herättivät yhtyeen solistit, Emma-palkittu luonnonlapsi Yona ja Jätkäjätkät-yhtyeestäkin tuttu Puppa J. Keikan yhteydessä tarjotut ilmaiset karjalanpiirakat tekivät hyvin kauppansa.

Kansainvälistä väriä 40. Työväen Musiikkitapahtumaan toi amerikkalainen Hayseed Dixie, jonka hillbilly-tulkinnat rockklassikoista saattelivat yleisön hilpeään hurmokseen. Banjolla, mandoliineilla ja viululla saivat kyytiä muun muassa AC/DC:n You Shook Me All Night Long, Van Halenin Detroit Rock City ja Motörheadin Ace Of Spades. Setin odotetuin kappale oli takuulla Hectorin Juodaan viinaa, jonka esittämiseen bändin solisti sai pyytämäänsä lauluapua yleisöltä. Yleisön kommentit keikan jälkeen olivat yllättyneen ylistäviä.

Paleface vastasi lauantai-illan kantaaottavimmasta sisällöstä.

- Uudella levyllä yksi pyrkimykseni oli kiinnittää huomiota yhteiskunnallisiin asioihin. On hienoa, että se kaikuu kuuleville korville ja resonoi kansan syvissä riveissä. Mikä siis on hienompaa kuin esiintyä Työväen Musiikkitapahtumassa, Paleface mietti ennen keikkaa.

Monipuolinen ohjelma houkuttelee Työväen Musiikkitapahtumaan eri-ikäisiä musiikin ystäviä. 72-vuotias Tapio Wirola nautti täysillä Palefacen keikasta eturivissä. Myös Nashvillesta kotoisin oleva jenkkibändi oli Wirolan mieleen.

- Hayseed Dixie oli suosikkini tänään. He ovat todella osaavia soittajia. Minusta on mukavaa päästä kuulemaan musiikkia livenä, kertoo 8000-9000 vinyylilevyä omistava Wirola.

Apian seikkailupuistossa, rokkasi vielä sunnuntaina loikkiva suosikkibändi Kengurumeininki. Maksuton koko perheen tapahtuma houkutteli paikalle noin 1000 katsojaa.

Paperiliitto juhli Musiikkitapahtumassa

Ammattiliitot olivat jälleen vahvasti mukana festivaaleilla. Tänä vuonna paikalle saapui erityisesti Paperiliiton jäseniä juhlistamaan liiton 105-vuotispäivää. Myös muut festivaalivieraat pääsivät nauttimaan juhlasta, sillä liitto tarjosi tapahtumassa Pauli Hanhiniemen konsertin. Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala on tyytyväinen juhlan järjestelyihin.

- 105-vuotisjuhlasta jäi todella hyvä mieli. Jäsenistön palaute on ollut pelkästään positiivista: paikka paperitehtaan vieressä oli mitä parhain, ohjelma oli onnistunut ja kaikki järjestelyt sujuivat erittäin hyvin. Voin suositella kenelle tahansa järjestää vastaava juhla Työväen Musiikkitapahtumassa, kehuu Vanhala.

Petri Vanhalan mukaan yhteistyö Työväen Musiikkitapahtuman kanssa on Paperiliitolle tärkeä.

- Työväen Musiikkitapahtuma nousee vuosi vuodelta Suomen tapahtumien eliittiin. Olemme pitkään tehneet yhteistyötä ja jatkuvasti isommalla volyymillä, ja saamme aina vaan parempaa palautetta. Meidän jäsenet tykkää käydä Musiikkitapahtumassa, toteaa Vanhala.

Lisätiedot:
Työväen Musiikkitapahtuma
040 525 7176
tiedottaja(at)valmu.com

Marianne Haapoja, toiminnanjohtaja
Työväen Musiikkitapahtuma
0400 982 987
marianne.haapoja(at)valmu.com

Jenni Vartiainen hurmasi ennätysyleisön Työväen Musiikkitapahtumassa

Myllysaaren museon historiallinen miljöö Valkeakosken kanavan rannalla antoi upeat puitteet 40. Työväen Musiikkitapahtuman avajaisille perjantai-iltapäivänä. Toiminnanjohtaja Marianne Haapoja kiitti puheessaan entisiä ja nykyisiä talkoolaisia, jotka ovat tapahtuman kantava voima. Haapoja korosti avajaispuheessaan suvaitsevaisuutta ja lähimmäisenrakkautta viitaten maailmaa järkyttäneisiin tapahtumiin.

- Toivon, että meidän tapahtumastamme huokuisi solidaarisuus, lämpö sekä toisista välittäminen. Musiikista ja kulttuurista voi ammentaa voimia myös vaikeina aikoina, totesi Haapoja.

Avajaisissa esiintyi jo pitkään kaivattu Arja Saijonmaa, joka jopa liikuttui esiintyessään miettiessään viimeaikaisia tapahtumia. Tänään Norjaan matkaava Saijonmaa myös muisteli ensimmäistä Valkeakosken vierailuaan.

- Tuntuu ihanalta esiintyä Työväen Musiikkitapahtumassa. Olin ensimmäisen kerran Valkeakoskella 40 vuotta sitten Rudolf Waldenin muistoksi järjestetyssä ampumakisassa. Yllätyksekseni voitin makuuammuntakisan, muisteli Arja Saijonmaa.

Avajaisten jälkeen PAM-lavalla Jukka Takalo lauloi suvaitsevaisuuden puolesta omaperäisellä tavallaan, ja sai kaiken ikäisen yleisön huutamaan kanssaan ”Minäkin olen vähän homo”.

Puu-Salin kuumimman tunnelman nostatti nainen, kitara ja korkokengät eli Erja Lyytinen. Upea blueskitaristi villitsi soitollaan ja lavaflirtillään sekä miehet että naiset.

Suomen soul-kuningatar Johanna Försti alias Jo Stance antoi hämärtyvässä illassa yleisölle energisen show’n. Paperitorin lavalla nähtiin illan monipuolisin bändi: orkesterin trumpetti ja saksofonit nostattivat ihastuksen väreitä. Rummuissa loisti sympaattinen Teppo Mäkynen.

Valovoimaisten naisartistien ilta päättyi ”Jenni, Jenni, Jenni” -huutoihin, kun Suomen ykkösnaisartisti, Jenni Vartiainen veti Paperitorin täyteen festivaalikansaa. Intensiivinen esiintyminen ja puhuttelevat sanoitukset tekivät illasta täydellisen. ”Jenni, mennään naimisiin!” taisi kuitenkin jäädä hullaantuneen fanin haaveeksi.

Perjantaina Työväen Musiikkitapahtumassa tehtiin yhden päivän telttayleisöennätys. Yleisön joukossa oli myös vuoden 2010 Pakolaisnaiseksi valittu Nasima Razmyar, joka oli tapahtumassa ensimmäistä kertaa.

- On huikeaa olla näin massiivisessa tapahtumassa. Täällä on saanut tavata paljon ihmisiä, mistä olen hyvin iloinen. Valkeakoskelaiset ovat ihania: minulla on täällä jopa 8-9-vuotiaita faneja. Musiikkitapahtuma on ollut kesän kohokohta, iloitsee Nasima Razmyar.

Lauantaipäivän esiintyjäkaartiin kuuluvat muun muassa Pauli Hanhiniemi M.A.D., Paleface, Hayseed Dixie (USA) ja Happoradio. Kirjaslammen lavalla tanssittaa Seitsemän Seinähullua Veljestä. Tunnelmavalaistussa Kirjaslammen uimalassa on perinteiset Yöyhteislaulut puolenyön aikaan.

Tänään Työväen Musiikkitapahtumassa Paperiliiton 105-vuotisjuhlassa esiintyvät valvova rakennusmestari Timo Harjakainen sekä Pelle Miljoona. Paikalle odotetaan yli tuhatta liiton jäsentä.

Lisätiedot:

Työväen Musiikkitapahtuma
040 525 7176
tiedottaja(at)valmu.com

Marianne Haapoja, toiminnanjohtaja
Työväen Musiikkitapahtuma
0400 982 987
marianne.haapoja(at)valmu.com

Tämän vuoden Kukkaiskuninkaalliset

Tampereen Kukkaisviikkojen perinteinen Kukkaiskuninkaallisten valinta suoritettiin Koukkuniemen vanhainkodin kesäjuhlassa perjantaina. Vuoden 2011 Kukkaiskuningattareksi kruunattiin 101-vuotias Elma Männistö, Koukkuniemen vanhainkodin Varpulan osastolta 21 ja Kukkaiskuninkaaksi Eero Kanerva 83 vuotta, Koukkuniemen vanhainkodin Koivulan osastolta 33.

Kukkaiskuningatar  on elämänmyönteinen ja huumorintajuinen luonne, joka pitää laulamisesta. Elma Männistö on hyväkuntoinen ja virkeä rouva, sekä seuraa aikaansa kuulon heikkenemisestä huolimatta. Lapset vierailevat ahkerasti hänen luonaan ja antavat iloa ja sisältöä elämään.

Kukkaiskuningas  on kaikinpuolin positiivinen herrasmies. Kielitaitoiseksi ja huumorintajuiseksi kuvattu Kukkaiskuningas kulkee rollaattorilla ja huoneen seiniä koristavat itse maalatut taulut. Korttia pelatessa myös sikari maistuu Eero Kanervalle.

Raati joutui kovan pohdinnan eteen valitessaan Kukkaiskuninkaallisia. Raadin puheenjohtajana toimi Kukkaispormestari Riku Suokas. Mukana raadissa oli myös Kukkaistyttö Tuuli Kuusipalo sekä Tampereen kaupungin edustajia.

Koukkuniemessä on järjestetty Kukkaiskuningatarkilpailu jo 21 kertaa, Kukkaiskuningas valittiin nyt 20. kerran. Kilpailu on osa Koukkuniemen kesätapahtumaa, joka kerää asukkaiden ja hoitohenkilökunnan lisäksi myös omaiset ja ystävät tanssimaan ja kahvittelemaan pihamaalle.

Keskustorilla on Kukkaisviikkojen ajan maailmanpyörä, hevoskaruselli, torikahvila ja Kukkaisterassi & Kulttuuriravintola Kivi. Viinikylä on vain muutaman askeleen päässä Keskustorilta Frenckellin alueella.

Kukkaisviikot päättyvät 30.7.

Lisätiedot ja koko tapahtuman ohjelma www.kukkaisviikot.fi
Kukkaisviikot Facebookissa: www.facebook.com/kukkaisviikot

Lisätiedot:
Tampere Tunnetuksi ry
tapahtumien koordinaattori Tampereen Kokouspalvelu
puh. 0500 621 525 (Leena)
e-mail: kukkaisviikot(at)tamperetunnetuksi.fi
www.tamperetunnetuksi.fi

Kukkaisviikot: Perjantaina juhlitaan Kuninkuusraveja

Kukkaisviikoilla perjantaina Kuninkuusravipäivä. Päivä alkaa klo 14.00 Juice-”Mehussa mukana” konsertilla. Klo 15.00 – 18.00 voi laittaa jalalla koreasti Keskustorin toritansseissa. Tanssikansaa tahdittaa Puhtaat Paperit.

Klo 18.00 alkaen on Keskustorilla mahdollisuus seurata Forssan raveja suurscreeniltä, pelata totoa ja saada myös toto-opastusta. Ohjelmaisäntä häärii Toni Nieminen.

Klo 20.00 Kukkaislavalla esiintyvät Sami Hintsanen, Toni Lähteenmäki, Mikko Siltala & Instant Superstars.

Perjantaina Kuninkuusraviteltalla vierailevat klo 17.00 Sami Hintsanen, klo 18.00 Tommi Evilä ja klo 19.00 Jethro Rostedt.

Kukkaisviikkojen päätöspäivässä sambaa

Kukkaisviikkojen päätöspäivässä lauantaina tanssin hurmaa ja sambaa. Päivän aloittaa klo 12.00 itämaisen tanssin taiturit Sahira’s Sisters, Mihrimah ja Raqs Jamila. Klo 13.00 Kukkaislavalla esiintyy Tuubattavat. Klo 14.00 Kukkaislavalla esiintyvät Tanssiseura Spiral ja paikallinen salsayhdistys Azucár.  Tanssin hurmaa huipentuu, kun Uniao da Roseiran sambakulkue saapuu Keskustorille klo 16.00.

Sambakulkue lähtee liikkeelle klo 15.00 Sorin aukiolta ja saapuu Keskustorille 16.00. Kulkue kulkee reittiä Sorin aukio – Hatanpään valtatie – Hämeenkatu – Keskustori. Uniao da Roseiran sambakulkue Renessanssin lahjat – pyrkimys kauneuteen, luottamus omiin kykyihin ja usko parempaan ihmisyyteen voitti Suomen mestaruuden vuosimallia 2011 Helsingin sambakarnevaaleilla kesäkuussa.

Klo 18.00 Kukkaislavalla esiintyy rytmiorkesteri Niemand zu Hause, ja Kukkaisviikot päättää skiffleyhtye Werner Bros. klo 20.30.
Ohjelmista ja konserteista pääsee nauttimaan ilman pääsymaksua.

Keskustorilla on Kukkaisviikkojen ajan maailmanpyörä, hevoskaruselli, torikahvila ja Kukkaisterassi & Kulttuuriravintola Kivi. Viinikylä on vain muutaman askeleen päässä Keskustorilta Frenckellin alueella. Viinikylässä on tarjolla maittavaa ruokaa juomien kera. Perjantaina Viinikylässä esiintyy Suomirock duo Markus Salo & Saku Aulamo ja lauantaina Sami Hintsanen.

Kukkaisviikot päättyvät 30.7.

Lisätiedot ja koko tapahtuman ohjelma www.kukkaisviikot.fi

Kukkaisviikot Facebookissa: www.facebook.com/kukkaisviikot

Lisätiedot:
Tampere Tunnetuksi ry
tapahtumien koordinaattori Tampereen Kokouspalvelu
puh. 0500 621 525 (Leena)
e-mail: kukkaisviikot(at)tamperetunnetuksi.fi
www.tamperetunnetuksi.fi

Huhuista huolimatta: Teatterikesän lippuja on myynnissä!

Teatterikesän kysytyimmät kotimaiset esitykset ovat olleet Angels in America, joka varattiin loppuun heti keväällä, Ryhmäteatterin Eduskunta, Teatteriyhdistys KSR:n ja Turun Kaupunginteatterin Rikos ja rangaistus, Kokkolan kaupunginteatterin Jeppe Niilonpoika ja Projektoriryhmän Finnhits. Kaikkiin näihin kannattaa kysyä peruutuslippuja.

Kansainvälisistä esityksistä suosituimmat ovat Dramatenin ruotsinsuomalaisen näyttelijä Tanja Lorentzonin Mormors svarta ögon, joka kertoo hänen sukunsa tarinan, ja australialaisen Umbilical Brothers -kaksikon Don’t Explain. Näihin on lippuja myynnissä.

Ohjelmateltan esityksistä loppuunmyytyjä ovat Kaj Chydeniuksen Laulustudio ja Pate Mustajärven konsertti Musta.

Lipunmyynti tasaista

Muiden esitysten liput ovat myyneet yllättävän tasaisesti. Yleisöä tuntuu kiinnostavan teatterin keinoin käsiteltävät niin ihmistä lähellä olevat ongelmat ja kuin laajemmatkin yhteiskunnalliset kysymykset.

Lippuja on tänä vuonna myynnissä vähemmän kuin parina edellisenä vuotena. Festivaalilta nimittäin puuttuu sen suurin näyttämö, Tampere-talon Iso sali, joka on ollut remontissa koko kesän.  Huomattava määrä lipuista myydään vasta festivaaliviikon alkaessa. Huhuista huolimatta: esityksiin on lippuja saatavissa.

Teatterikesä 1.–7.8.2011

Lisätietoja:

Eevamaija Miettinen-Kopsa
Tiedottaja / PR Manager

Tampereen Teatterikesä
Tampere Theatre Festival
1.8.–7.8.2011

Tullikamarin aukio 2
FIN 33100 Tampere

+358 3(0) 214 0992
+358 (0)46 5454 800

www.teatterikesa.fi
eevamaija.miettinen-kopsa(a)teatterikesa.fi

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala laukoo Haka-MYPA-ottelun avauspotkun

Työväen Musiikkitapahtuma alkaa torstaina

Työväen Musiikkitapahtuma käynnistyy torstaina Valkeakoskella.  Jalkapallokaupungissa vietetään lauantaina paitsi huippumusiikin, myös urheilun juhlaa, sillä Tehtaan kentällä Veikkausliigan ottelussa mittelevät Haka ja MYPA. Pelin avauspotkun laukoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala. Ottelun aikana myös jännitetään, osuuko opetusministeri Jukka Gustafssonin veikkaus pelin lopputuloksesta oikeaan. Paperiliitto viettää Työväen Musiikkitapahtumassa 105-vuotisjuhlaansa.

Kivenheiton päässä Tehtaan kentältä, aivan Työväen Musiikkitapahtuman festivaalialueen tuntumassa on mahdollisuus vierailla Suomen jalkapallomuseossa. Futarin aarreaitassa on esillä kattava kokoelma suomalaisen jalkapallon yli satavuotista historiaa: palkintoja, muistolahjoja, mitaleita, valokuvia, peliasuja ja jalkapallovarusteita.

Liljan Loistoa ja karjalanpiirakoita

Eräs Työväen Musiikkitapahtuman kiinnostavimmista kokoonpanoista on Karjala-aiheisia vapauslauluja reggaesovituksin esittävä Liljan Loisto. Aivan kuten karjalaisten kappaleiden, myös jamaikalaisen rastareggaemusiikin tärkeimpiä rakennusaineita on juuri palavasieluinen paluumuuttokaipuu. Emma-palkittu laulaja Yona keikkailee parhaillaan myös Orkesteri Liikkuvat pilvet -kokoonpanon kanssa. Puppa J puolestaan on tullut tutuksi Jätkäjätkät- sekä Puppa J ja Tasottavat -kokoonpanoista. Heidän lisäkseen lavalla musisoi viisihenkinen Punky Reggae Band. Lauantaisessa Suomen Elintarviketyöläisten Liiton kanssa yhteistyössä järjestettävässä Liljan Loiston konsertissa jaetaan kuulijoille tuhat paikallisen Saarioisten tehtaan valmistamaa karjalanpiirakkaa.

Nelipäiväisen tapahtuman ohjelmisto viehättää monipuolisuudellaan

Omailmeisen festivaalin ohjelmistoon on koottu myös lyhytelokuvatapahtuma, ohjelmallisia sisävesiristeilyjä, lavatansseja, työväen-, rauhan- ja punklaulujen karaoke ja suvaitsevaisuutta käsittelevä näyttely. Konserttien tyylivalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin: rockia, poppia, iskelmää, työväenmusiikkia, bluesia, soulia ja lastenmusiikkia.

Torstaina lavalla nähdään muun muassa Yö sekä Sir Elwoodin hiljaiset värit. Perjantai-ilta on ladattu naisenergialla: avajaiskonsertissa säteilee karismaattinen, harvakseltaan Suomessa konsertoiva Arja Saijonmaa, ja lisäksi kuullaan muun muassa Suvi Teräsniskan ja Erja Lyytisen konsertit. Yksi festivaalin odotetuimmista tähdistä, Jenni Vartiainen, on kertonut jäävänsä kesän keikkojen jälkeen pidemmälle tauolle. Lauantaina esiintyvät nashvillelainen Hayseed Dixie, Happoradio, Paleface ja Seitsemän Seinähullua Veljestä.

Sunnuntain maksuton koko perheen konsertti järjestetään festivaalialueen sijaan Valkeakosken kesäkeitaassa, Apian Seikkailupuistossa. Konsertissa esiintyy aikuisten ja lasten loikkiva kestosuosikki Kengurumeininki.

Uniikin miljöön vetovoimaa

Viime kesänä tapahtuma keräsi neljän päivän aikana yli 35 000 festivaalivierasta. Festivaali myös muutti torilta Myllysaaren museon ja Tervasaaren tehtaan alueelle, ja lieneekin ainoa kotimainen festivaali, jolla rokataan toiminnassa olevan tehtaan mailla.

Lipunmyynti on ollut huomattavasti viime vuotta vilkkaampaa. Lippuja on kuitenkin vielä saatavilla. Ohjelma, festivaali-info ja muuta lisätietoa löytyy osoitteesta www.valmu.com.

Lisätiedot:
Liina Luukkonen, viestintäassistentti
Työväen Musiikkitapahtuma
040 525 7176
tiedottaja(at)valmu.com

Marianne Haapoja, toiminnanjohtaja
Työväen Musiikkitapahtuma
0400 982 987
marianne.haapoja(at)valmu.com

Kukkaisviikoilla keskiviikkona Fintelligens, torstaina Hauli Bros

Kukkaisviikoilla keskiviikkona Pirkanmaan Osuuskaupan Omistaja Bileet. Omistaja Bileissä ilmapalloja, liittymisetu Asiakasomistajaksi, kilpailuja, arvontoja, simulaattori, huutokauppoja ja paljon muuta mielenkiintoista ohjelmaa. Ohjelma alkaa klo 13.00.

Klo 14.00 Kukkaislavalla Tanssia maailmalta & Duon Brasilian Pojat. Luvassa italialaisia, bulgarialaisia ja israelilaisia tansseja tasatunnein sekä latinalaista bossanovaa. Klo 17.00 Tampereen Nuorkauppakamarit julkistavat positiivisimman
tamperelaisen. Klo 17.30 Hönttä ja Toippari lukevat tampereenkiälisiä Kunkkariuutisia.

Keskiviikkona Kukkaislavalla esiintyvät klo 18.00 dinosaurusenergiaa puhkuva SauruXet ja klo 20.00 Suomen tunnetuin ja menestynein hiphop-yhtye Fintelligens.

Kuninkuusraviteltalla vierailevat klo 17.00 Sami Sandberg ja klo 18.00 Pekka Yli- Houhala.

Ohjelmista ja konserteista pääsee nauttimaan ilman pääsymaksua.

Keskiviikkopäivän koko ohjelma täällä:
http://www.kukkaisviikot.fi/ohjelma/keskiviikko-27-7/

Torstaina Tampereen Diabetesyhdistyksen kesäpäivä

Torstaina Makeaa menoa Tampereen Diabetesyhdistyksen kesäpäivässä klo 14.00–17.00. Ohjelmassa tietoiskuja diabeteksesta, tanssia ja musiikkia. Päivän aikana on myös mahdollisuus verensokerimittaukseen ( 2 €/ mittaus) tyypin 2 diabeteksen
riskitestiin. Kesäpäivän juontaa Juha Veli Jokinen.

Itämaiset tanssiryhmät Haaremin helmet ja Raqs Jamila esiintyvät klo 17.15 ja 17.30.

Klo 18.00 Keskustorin Kukkaislavalla esiintyy River Brass Band ja klo 20.00 Haulibros.

Päivän isäntänä Tampereen Diabetesyhdistys ry

Torstaipäivän koko ohjelma täällä: http://www.kukkaisviikot.fi/ohjelma/torstai-28-7/

Torstaina Kuninkuusraviteltalla vierailevat klo 15.00 Raimo Helminen, klo 18.00 Veltto Virtanen ja klo 19.00 Matthau Mikojan.

Viinikylä on vain muutaman askeleen päässä Keskustorilta Frenckellin alueella. Viinikylässä on tarjolla maittavaa ruokaa juomien kera. Keskiviikkona Viinikylässä esiintyy VP Bäckman ja Venla Ritanen ja torstaina Carneval.

Keskustorilla on Kukkaisviikkojen ajan maailmanpyörä, hevoskaruselli, torikahvila ja Kukkaisterassi & Kulttuuriravintola Kivi.

Kukkaisviikot päättyvät 30.7.

Lisätiedot ja koko tapahtuman ohjelma www.kukkaisviikot.fi
Kukkaisviikot Facebookissa: www.facebook.com/kukkaisviikot

Lisätiedot:
Tampere Tunnetuksi ry
tapahtumien koordinaattori Tampereen Kokouspalvelu
puh. 0500 621 525 (Leena)
e-mail: kukkaisviikot(at)tamperetunnetuksi.fi
www.tamperetunnetuksi.fi

Kukkaisviikot: Maanantaina K-Plussan Naperopäivä

Kukkaisviikoilla maanantaina K-Plussan Naperopäivä klo 14.00-18.00. Riemukkaassa kesäpäivässä lapsiperheitä viihdyttää Keskustorilla Herra Heinämäen Lato-orkesteri, Hipsu & Tipsu, Sorin Sirkus sekä Täti Taikakynän Kukkaluuruutoivomuskuvapiste.

Klo 18.30 Kukkaislavalla esiintyy legendaarinen rokkibändi Nolo & Rähjä ja klo 20.00 lavan valloittaa Suomen eturivin soittajista koostuva Heikki Salo Tulipalo.

Maanantaina Kuninkuusraviteltalla vierailee klo 18.00 Ari-Pekka Pakkanen ja klo 19.00 tampereenkiäliset Kunkkariuutiset.

Maanantain isäntänä Kesko. Vapaa pääsy.

Maanantaipäivän koko ohjelman löydät täältä:
http://www.kukkaisviikot.fi/ohjelma/maanantai-25-7/

Viinikylä on vain muutaman askeleen päässä Keskustorilta Frenckellin alueella. Viinikylässä on tarjolla maittavaa ruokaa juomien kera. Maanantaina Viinikylässä Jaana & Sheriff ja tiistaina pianisti VP Bäckman & Venla Ritanen.

Tiistaina Aamulehden Moro-päivä

Tiistaina Aamulehden Moro-päivässä Kukkaislavalla klo 14.00 La Murga. Klo 14.00-16.00 Keskustorilla Kukka tukkaan –tempaus. 10 eurolla saa itselleen kauniin kampuksen ja samalla tukee Silta-Valmennusyhdistyksen toimintaa. Tempauksen
järjestävät Top Tukka & Intercoiffure Finlandin Tampereen liikkeet.

Klo 14.30-15.30 Keskustorilla yhteislaulua teemalla vanhaa tanssimusiikkia. Laulattajana toimii Seppo Suikkanen. Järjestäjänä SulaSol ry.

Tampereen kaupungin järjestämässä puistokonsertissa esiintyvät:
Klo 16.15 Laura Moisio
Klo 17.15 Lemuria
Klo 18.00 Elysa
Klo 19.00 Kirkonmaalari & Takapihan Helmet

70- ja 80-luvun alun suursuosikki ja uudelleen lavoille vuonna 2002 lähtenyt Kaseva esiintyy Keskustorilla klo 20.00.

Ohjelmista ja konserteista pääsee nauttimaan ilman pääsymaksua.

Tiistaina Kuninkuusraviteltalla vierailee Kukkaisrockissa perjantaina esiintynyt Flinch.

Keskustorilla on Kukkaisviikkojen ajan maailmanpyörä, hevoskaruselli, torikahvila ja Kukkaisterassi & Kulttuuriravintola Kivi.

Kukkaisviikot päättyvät 30.7.

Lisätiedot ja koko tapahtuman ohjelma www.kukkaisviikot.fi
Kukkaisviikot Facebookissa: www.facebook.com/kukkaisviikot

Lisätiedot:
Tampere Tunnetuksi ry
tapahtumien koordinaattori Tampereen Kokouspalvelu
puh. 0500 621 525 (Leena)
e-mail: kukkaisviikot(at)tamperetunnetuksi.fi
www.tamperetunnetuksi.fi

Työväen Musiikkitapahtuma alkaa 28.7.2011

Valkeakoskella valmistaudutaan 40:een Työväen Musiikkitapahtumaan, jota vietetään ensi viikon torstaista sunnuntaihin, 28.- 31.7.2011. Alueen rakennus on käynnissä, ja ohjelma on kasvanut lopulliseen mittaansa. Lukuisten kesätapahtumien maassa Työväen Musiikkitapahtuma on säilyttänyt oman ilmeensä: ensimmäisen kerran vuonna 1972 järjestetty festivaali on kasvanut 35 000 hengen, musiikin, kulttuurin ja huippuartistien juhlaksi, mutta joka vuosi ohjelmisto myös yllättää.

Juuriakaan ei ole unohdettu: tämän päivän protestilauluja laulaa Paleface, ja perjantaina kuultavaa avajaiskonserttia tähdittää harvakseltaan Suomessa konsertoiva, työväenlauluilla uransa aloittanut Arja Saijonmaa. Ensimmäisen suomalaisen punklevyn 1970-luvulla julkaissut Pelle Miljoona esittää tunnetuimpia kappaleitaan yhdessä Ykspihlajan Työväen Näyttämön Voxpihlaja-kuoron sekä Ykspihlajan Työväen Soittajien kanssa. Juhlakonsertissa pirtanauhoja paukuttaa tanssijan ja muusikon muodostama Puhti, joka tällä kertaa ottaa orjakseen myös työväenmusiikin. Suositut, tunnelmalliset Yöyhteislaulut, työväenlaulun ja valon juhla, järjestetään perinteiseen tapaan lauantaiyönä Kirjaslammen rannalla.

Bussikyytejä ja ilmaiskonsertteja
Rannekkeen ostaneille tapahtuma tarjoaa maksuttomia bussikyytejä: Tapahtumabussit kuljettavat festivaalivieraita Tampereelle sekä paikallisesti Valkeakosken alueella. Muun muassa Arja Saijonmaan, Jonna Pirttijoen sekä lauluyhtye Uuden kukan konsertteihin on vapaa pääsy. Aknestikin laulajana ja biisintekijänä tunnettu Jukka Takalo sekä Reino & The Rhinos -yhtyeen keulakuva, näyttelijä Reino Nordin esiintyvät kumpikin tapahtumassa soolona. Sunnuntain koko perheen tapahtumaa vietetään Seikkailupuistossa, missä esiintyy lasten ja aikuisten yhteinen pomppusuosikki Kengurumeininki.

Kansan Sivistystyön Liiton, vasemmistoliiton ja Kino Unionin lyhytelokuvatapahtuman kulttuuripoliittisessa Leipää ja sirkushuveja -keskustelutilaisuudessa kuullaan muun muassa vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen ajatuksia. Ennen keskustelua nähtävä Sopimus-lyhytelokuva kertoo Tehyn vuoden 2007 työtaistelusta. Keskustelun jälkeen nähtävä RAKENNUSLAKKO -71 on Rakennustyöläisten Liiton tuottama dokumenttielokuva vuoden 1971 lakkoon johtaneesta työehtosopimustaistelusta.

Ohjelmassa poppia, rockia, iskelmää, bluesia, soulia ja lastenmusiikkia nashvillelainen Hayseed Dixie soittaa yhden Suomen-keikoistaan Työväen Musiikkitapahtumassa. Kotimaista laatua tarjoilevat muun muassa Suvi Teräsniska, Jo Stance, Sir Elwoodin hiljaiset värit, Pauli Hanhiniemi M.A.D., Jenni Vartiainen, Happoradio, Liljan Loisto, Erja Lyytinen, The Freza sekä Yö.

Ennakkohintaisten lippujen myynti loppui maanantaina. Myynti on ollut vilkasta, mutta normaalihintaisia lippuja on vielä saatavilla. Monet ammattiliitot tukevat jäsentensä osallistumista festivaaleille.

Työväen Musiikkijuhlien netti-sivut: www.valmu.com

Lisätietoja:
Liina Luukkonen
viestintäassistentti
p.040 525 7176

Marianne Haapoja
toiminnanjohtaja
p. 0400 982 987
e-mail: marianne.haapoja@valmu.com

Toimittajat huomio!
Akkreditoituminen tapahtumaan on käynnissä osoitteessaosoitteessa http://www.valmu.com/medialle. Kuvamateriaalia lehdistökäyttöön löytyy osoitteesta www.valmu.com/press. Käyttäjätunnus sivustolle on press ja salasana valmu72.

Työväen Musiikkitapahtuma 28.-31.7.2011

Tampereen 28. Kukkaisviikot alkavat Kukkaisrockilla 22.7.

Tampereen 28. Kukkaisviikot starttaavat Kukkaisrockilla perjantaina 22.7. Rockissa pääesiintyjänä nähdään Negative ja lavalle nousevat myös Tampere Ilmiö-bändikilpailussa menestyneet Minna Janger, Shock Haze sekä Rockwalli.

Kukkaispormestari Riku Suokas, Tampereen Työväen Teatterin teatterinjohtaja, näyttelijä ja stand-up koomikko, avaa Kukkaisviikot Keskustorin Kukkaislavalla lauantaina 23.7. klo 12.00. Avajaisia tahdittavat Lapinniemi Big Band ja Cocktail-yhtye.

Paras Kukkaisviikko-teeman mukainen asu palkitaan avajaisten yhteydessä noin klo 14.00.

Kukkaisparaati aiheuttaa poikkeavia liikennejärjestelyjä Tampereen keskustassa 23.7.
Kukkaisparaati starttaa lauantaina 23.7. klo 15.00 Sorin aukiolta ja kulkee reittiä Tuomiokirkonkatu-Hämeenkatu-Kuninkaankatu. Marssitahdin säestää Kotkien puhallinorkesteri ja mukana paraatissa on mukana myös kukkaistyttö Tuuli Kuusipalo. Perinteinen Kukkaisviikkojen tunnuskori kulkee paraatissa veteraanikuorma-auton lavalla, josta se nostetaan paraatin jälkeen Keskustorille.

Paraati aiheuttaa poikkeavia liikennejärjestelyitä Hämeenkadulla. Hämeenkadun molemmat kaistat ovat suljettuina paraatin aikana välillä Rautatienkatu-Kuninkaankatu. Bussit kulkevat poikkeavia reittejä.

Paraatin jälkeen järjestetään hyväntekeväisyyshuutokauppa paraatiautojen koristeena olleista kukista Keskustorilla klo 16.00. Huutokaupan tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Tampereen Diabetesyhdistys ry:lle diabeetikoiden omahoidon tukemiseen.

Kukkaisviikoilla musiikkia ja viihdettä kaikenikäisille
Kukkaisrockin lisäksi Keskustorin ilmaiskonserteissa nähdään useita kotimaisia esiintyjiä. Esimerkiksi Ville Leinonen ja Niko Ahvonen & Funky Kingston, Werner Bros, Heikki Salo ja Tulipalo, sekä Kaseva nousevat lavalle Keskustorilla. Lisäksi Kukkaisviikkojen yhteistyökumppaneiden tapahtumissa saadaan nauttia muun muassa Herra Heinämäen Lato-orkesterista, SauruXista sekä Fintelligenssistä.

Pari vuotta Keskustoria koristanut ja suuren yleisömenestyksen saavuttanut maailmanpyörä nähdään jälleen Kukkaisviikoilla. Uutuutena maailmanpyörä saa seurakseen nostalgisen hevoskarusellin.

Myös Teivon Kuninkuusravit näkyvät ja kuuluvat Kukkaisviikoilla. Kuninkuusraviteltan isäntänä toimii mäkihyppääjästä ravivalmentajaksi vaihtanut Toni Nieminen. Kuninkuusraviteltan yhteydessä on mahdollista tutustua raviponeihin, kuulla tampereenkiälisiä Kunkkariuutisia ja totota. Kuninkuusravien virallisessa iltajuhlassa perjantaina 29.7. soittavat tamperelaiset artistit Sami Hintsanen, Toni Lähteenmäki, Mikko Siltala ja Instant Superstars.

Tammerkosken sillat kukkivat festivaalin kunniaksi
Kukkaisviikot ja Tampereen kaupunki kukittavat jälleen Tammerkosken sillat. Kukitettuna ovat esimerkiksi Satakunnan sillan, Patosillan ja Kehräsaaren sillan kaiteet. Yksittäisiä kukkia Kukkaisviikoilla on noin 10 000 kappaletta.

Viinikylä osana Kukkaisviikkoja 15. kerran
Viinikylä jatkaa Kukkaisviikkojen perinnettään Frenckellin ravintolassa ja sisäpihalla. Viinikylässä on tarjolla ruokaa, juomaa sekä tunnelmallista ohjelmaa. Listalla on erityisesti laadukkaita saksalaisia viinejä sekä myös muutamia erikoisuuksia Itävallasta ja useita ulkomaalaisia laadukkaita viinejä. Viinikylään on vapaa pääsy.

Viinikylän lisäksi virvokkeita kukkaisvieraille tarjoavat myös muun muassa Kukkaisterassi, Kulttuuriravintola Kivi ja Torikahvila Keskustorilla.

Motoristit kerääntyvät Keskustorille 24.7
Kukkaisviikkojen yhteydessä järjestettävä MotoRistimessu alkaa Keskustorilla 17.00. Motoristit kokoontuvat linja-autoasemalle ja lähtevät ajamaan Keskustorille 16.00. Messun musiikillisesta toteutuksesta vastavat Jaakko Löytty ja Tammerfors Tre ja saarnan pitää kenttärovasti Jukka Lehto. Messun kolehti kerätään seurakuntien elintarvikeavun RuokaNyssen toimintaan.

Kukkaiskuninkaallisten kruunajaiset Koukkuniemessä perjantaina 29.7.
Kukkaiskuninkaalliset kruunataan Koukkuniemessä perjantaina 29.7. klo 13.00-14.00. Kukkaistyttö Tuuli Kuusipalo on mukana raadissa ja kruunaamassa kukkaiskuninkaallisia. Kukkaistyttö vierailee Koukkuniemen lisäksi eri yhteistyökumppaneiden tapahtumissa, kuten Kukkaisgolfissa ja museokierroksilla.

Lisätiedot ja koko tapahtuman ohjelma www.kukkaisviikot.fi

Kukkaisviikot Facebookissa: www.facebook.com/kukkaisviikot

Lisätietoja:
Mirko Lännenpää,
Puheenjohtaja
Tampere Tunnetuksi ry
puh. 050 531 9586

Leena Sulonen
Tampereen Kokouspalvelu

puh. 050 062 1525

Anne Saarinen
Tampereen Kokouspalvelu
puh. 050 3572342

Tampereen Kukkaisviikot 22.7.-30.7.

  1. 1
  2. 2
  3. 3
  4. 4
  5. 5
  6. 6
  7. 7
  8. ...
  9. 15