Migratory Values (Kantavia arvoja) -näyttely päättää Backlight 11 -valokuvasyksyn

Backlight -valokuvatapahtuman päänäyttelyt Tampereella ovat keränneet tähän mennessä yli 5000 katsojaa. TR1 Taidehallissa Siirtolaisuus ja nomadi elämäntapa -näyttelyn viimeinen avoinna olo päivä on sunnuntai 30.10. ja Tampereen taidemuseossa esillä oleva Kaipuuta kohti – venäläistä nykyvalokuvaa päättyy 3.11. Backlight 2011 päättyy lokakuun lopussa avautuvaan uuteen näyttelyyn:

Migratory Values: JP Kaljonen ja Sebastian Lindberg
Galleria Rajatilassa
29.10. – 20.11.2011

Galleria Rajatilaan on kutsuttu kaksi suomalaista nykytaiteilijaa: JP Kaljonen (s.1976) ja Sebastian Lindberg (s.1978). Molemmat ovat käsitelleet eri kulttuurien vuorovaikutukseen liittyviä teemoja. Migratory values (Kantavia arvoja) -näyttely kartoittaa Backlight 2011 teemaa Siirtolaisuus ja liikkuva elämäntapa laajalta maantieteelliseltä alalta: teoksissa sivutaan niin Venäjän vähemmistökulttuurien asemaa, Euroopan Unionin alueelle saapuvien turvapaikanhakijoiden asemaa sekä kapitalismia Kiinassa.

JP Kaljosen Europa on kuvattu keväällä 2011 Kreikassa. Patran ja Ateenan siirtolaisleireillä toteutetussa valokuvasarjassa Eurooppaan saapuneet turvapaikanhakijat esiintyvät kantaen ilmapalloja, lippuja ja muita Euroopan Unionin symboleja. Valokuvissa fani- ja kampanjakuvista lainatut kannatusmateriaalit rinnastetaan epäinhimillisiin olosuhteisiin, jotka monet turvapaikanhakijat kohtaavat saapuessaan EU:n rajavaltioihin demokraattisen yhteisön edustamien ideologisten arvojen perässä.

JP Kaljosen valokuvasarja Integraatioita käsittelee Venäjän vähemmistökulttuureiden suhdetta Venäjän tämänhetkiseen keskusvaltaan. Teokseen on koottu viime vuosien aikana säädettyjä Venäjän kansalliseen yhtenäistämiseen ja vallan keskittämiseen tähtääviä lakeja. Seurauksena monet näistä laeista ovat heikentäneet Venäjän vähemmistökulttuureiden kielelliskulttuurista asemaa. Valokuvasarja on toteutettu v. 2006 Venäjän uralilaisilla alueilla: Marimaalla, Udmurtiassa, Mordvassa, Komissa, Permin Komissa, Jamalin Nenetsiassa, Nenetsiassa ja Hanti-Mansiassa yhteistyössä paikallisten asukkaiden kanssa.

Sebastian Lindbergin State of Mind on videoinstallaatio, jota on kuvattu Etelä-Kiinassa, Guangzhoussa, Shenzhenissä sekä Hong Kongissa vuonna 2008. Alueella, joka on keskellä valtavaa rakennemuutosta. Teos kertoo sumenevista, konkreettisista sekä mentaalisista rajoista: eteläkiinalaiset ovat ennätysvauhdilla omaksuneet länsimaalaisia tuotteita, länsimaalaista viihdettä sekä länsimaalaista kapitalismia. Samalla myöskin kapitalismia tukevia arvoja, mielentiloja ja ihanteita. Teos on kuvattu mm. kiinalaisessa Ikeassa sekä McDonaldsissa.

Migratory Values (Kantavia arvoja)
avoinna 29.10. – 20.11.2011
ti-pe 13-18, la-su 12-16
Galleria Rajatila, Hämeenpuisto 10, TAMPERE
Näyttelyn järjestää Valokuvakeskus Nykyaika ry
www.backlight.fi

Tampere Jazz Happening -juhlaohjelmisto julki

Marraskuun valopilkku soi modernin jazzin nimeen jo 30. kerran. Juhlavuoden ohjelmisto tuo Tampereelle kaikkiaan 24 kokoonpanoa, joista 9 on kotimaista.

Happening on vahvassa world-jazzvireessä. Jo avajaisissa kuullaan maailmanmusiikkia Piirpaukkeelta, joka on viimeisimmällä albumillaan palannut suomalaiskansallisromanttisiin maisemiin.

Perjantain kansainvälisiä huippunimiä on muun muassa viulisti Regina Carter, joka johdattaa kuulijansa Afrikan savanneille. Pakkahuoneen ilta jatkuu villeissä merkeissä kun lavalle nousee brasilialainen Cyro Baptista, jonka perkussiot lainaavat kaiken maailman rytmeistä.

Yömyöhäisellä Klubi-keikalla jazz päivittyy dubista. Perjantaina orient-soundilla maustetun BaBa Zulan ilmeikkään show’n kruunaa legendaarinen Mad Professor. Eksoottisesti rönsyilee myös lauantaiyön Yemen Blues, jonka rytmikkäässä keitoksessa Lähi-idän perinteiset melodiat maustavat bluesia, jazzia ja funkkia.

Legendat elävät

Happeningilla on kunnia esitellä ohjelmistossaan eteläafrikkalainen pianisti Abdullah Ibrahim, joka on yksi modernin jazzin merkittävimpiä säveltäjiä.

Basistilegenda Dave Holland palaa Tampereelle tällä kertaa mustalaismusiikin merkeissä. Hän virittelee flamencotunnelmia yhdessä kitaristi Pepe Habichuelan kanssa.

Jo edesmenneitä jazzlegendoja muistetaan tribuutein. Nat King Colen espanjankielellä levyttämiä kappaleita tulkitsee huippusaksofonisti David Murray rinnallaan suuri Cuban Ensemble. André Sumeliuksen johtama Tonight at Noon osoittaa puolestaan rakkauttaan Charles Mingusille.

Taattua kotimaista

Kotimaisia huippukiinnityksiä edustavat muiden muassa harmonikan kiistaton kuningas Kimmo Pohjonen ja sample-velho Samuli Kosminen, jotka esiintyvät Proton String Quartetin kanssa.

Odotukset nostavat Telakan tunnelmat kattoon, kun sekä kitaristi Raoul Björkenheim että trumpetisti Jukka Eskola tuovat kumpainenkin oman huippuyhtyeensä Happeningiin.

Tampere Jazz Happening järjestetään 3.–6.11.2011.

Tiedustelut:
Sanna Kyllönen, tiedottaja
sanna.kyllonen(at)tampere.fi, puh. 040 800 43 61

www.tamperemusicfestivals.fi/jazz/

Elokuvat pyörivät taas Oriveden asemalla!

Reikäreuna-elokuvafestivaali 8.-11.9.2011

Seitsemäs Reikäreuna -festivaali käynnistyi eilen torstaina avajaisilla, joissa paikalla olivat jo festivaalille saapuneet taiteilijavieras Kari Tykkyläinen, satunnaisvieras Päivi Suomela-Rautio ja Irlannista matkannut skeittielokuvaaja Phil Evans. Yleisöä avajaisissa oli 157 henkilöä.

Perjantaina elokuvateatteri Taiston salissa alkaa kello 16 lyhytelokuvien teemanäytös nimeltä Ilman siipiä. Pääsalissa nähdään myös ohjaajavieras Iiris Härmän dokumentti Omaa luokkaansa (2010) kello 18. Dokumentti kertoo erityisluokasta ja sille omistautuvasta opettajasta, joka uskoo voivansa muuttaa nuorten elämän suunnan ihmisläheisellä otteellaan jokaiseen oppilaaseen. Pääohjaajavieras Matti Ijäksen elokuva Aita (2001) näytetään kello 20 Taiston pääsalissa. Kummassakin näytöksessä ovat ohjaajat läsnä ja vastaavat yleisön kysymyksiin.

Kello 16 Pikku-Kinossa aloittaa pitkien talkooelokuvien sarjan ensi-iltansa saava Anni (2011). Näytös on ilmainen. Pikku-Kinon on kello 18 alkaen skeittielokuvaa Suomesta ja maailmalta. Ensimmäisenä nähdään kotimaisen skeittauksen näytös Lautailua, joka sisältää muun muassa Aste Crew:n uusimman pätkän 365 (2011). Toisessa näytöksessä nähdään Evansin elokuvat The Format Perspective (2011) ja The Scrum Tilly Lush (2008). The Format Perspective kertoo skeittivalokuvaajista ja sillä on annettavaa jokaiselle valokuvausta harrastavalle. The Scrum Tilly Lush esittelee Euroopan kaupunkeja skeittaajien näkökulmasta. Ominaista molemmille elokuville on tehokas tunnelmointi muun muassa musiikin avulla. Evans kuvaa elokuvansa aina 8-milliselle filmille.

Reikäreunan iltaohjelmassa ovat festivaaliklubilla esiintyvät Atatürk Band ja Jaakko & Jay, sekä Pretty in Pop –dj:t. Kylpytynnyri-Kino aloittaa klubin ohessa kello 21. Kylpytynnyristä on mahdollista katsoa syyskelissä lyhytelokuvia ja nauttia hyvästä seurasta ja muun muassa oluesta. Myös Evansin elokuvia nähdään drive-in -tyylisessä ulkoilmateatterissa. Omat pyyhe ja uikkarit mukaan! Ei kylpypakkoa!

Yön erikoisuutena on Pikku-Kinossa karaokevideoiden näytös, jossa päätarkoituksena ei ole musiikki ja laulu, vaan niiden taustalla nähtävä videotaide, joka maalaa suomalaista sielunmaisemaa erottamattomana osana suomalaista pubikulttuuria. Lisätunnelmaa näytökseen lisää se, että Pikku-Kinomme on toimintansa lopettanut kyläpubi.

Festivaalilla on myös neljä taidenäyttelyä ja videotaidetta.

Mäntän kuvataideviikot ylsi yleisöennätykseen

Kuudennettoista Mäntän kuvataideviikot sulki ovensa elokuun viimeisenä päivänä. Tämän kesän yleisömäärä nousi yli kymmenen tuhannen (10 017), mikä on tapahtuman koko historian ennätys.

Kuraattori Otso Kantokorpi toivoi näyttelyä kootessaan, että hän saisi aikaan kokonaisuuden, joka puhuttelisi ja jäisi mieleen. Näyttelyn teema Kunnioita isääsi ja äitiäsi nostikin tunteet pintaan. Se ei jättänyt ketään ulkopuoliseksi, vaan katsojat kävivät teosten äärellä läpi omia kokemuksiaan ja suhteitaan vanhempiinsa.

– Tässä näyttelyssä oli havaittavissa tietynlainen kokonaisvaltaisuus niin teosten sisällöissä kuin yleisön ikärakenteessa. Kaikenlaiset tunteet ja ihmiset kohtasivat Pekilossa, ja pois lähtevien kasvoilla näki lempeitä hymyjä ja kyyneleitä, tyytyväinen toiminnanjohtaja Tiina Nyrhinen kertoo.

Näyttelyyn toivat oman lisänsä Kantokorven kutsumat kahdeksan tallinnalaista taiteilijaa, ja yleisössäkin oli paljon ulkomaalaisia kävijöitä. Kuvataideviikkojen runsas oheisohjelmisto kiinnosti myös ihmisiä, ja esim. kuraattorikierroksilla oli runsaasti yleisöä kuuntelemassa kuraattorin esityksiä.

Pienen hengähdystauon jälkeen alkaa ensi vuoden näyttelyn valmistelu, ja uusi kuraattori julkistetaan syksyn aikana.

Tiina Nyrhinen, toiminnanjohtaja
044 259 9194, kuvataideviikot(at)gmail.com

Heikki Vesterinen, tiedottaja
050 592 1421, hexus(at)phpoint.fi

www.mantankuvataideviikot.fi

Teatterikesän vetovoima vahva – yleisömäärä yli 98 000

Elokuun alussa järjestetyn Tampereen 43. Teatterikesän kokonaiskävijämäärä nousi ennätyslukemiin sitten 2000-luvun alun. Yleisömääräksi kirjataan tälle vuodelle 98 642. Luvussa on mukana kaikki festivaalin viisi ohjelmistoa: Pääohjelmisto, Ohjelmateltta, OFF Tampere, klubifestivaali Encorebaana ja Tapahtumien Yö sekä keskustelut, seminaarit, workshopit yms. Katsojia keräsivät tänä vuonna lukuisat katuteatteriesitykset, joita oli 60, kaupungin keskustan lisäksi mm. Hervannassa ja Tesomalla. Myös Tapahtumien Yön tilaisuuksien määrä kohosi, ja ilmakin suosi tapahtumaa.

Tänä vuonna Teatterikesältä puuttui yksi suuri näyttämö, Tampere-talo Iso sali, joten lippuja oli myynnissä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Asetetut katsojatavoitteet saavutettiin: Pääohjelmiston pääsylipullisten esitysten katsojamäärä kohosi 10 101:een. Yhdessä Ohjelmateltan lipunmyynnin kanssa tulos on 12 440 katsojaa.

Kansainvälisiä teatteriryhmiä Pääohjelmistossa oli 10 ja kotimaisia 15 ja niillä 56 esitystä. Teltan viiden illan aikana järjestettiin 10 maksullista tilaisuutta, kaksi joka ilta.

OFF Tampere -oheisfestivaalissa teatteriryhmiä oli mukana 34, niiden esityksiä 136 ja katsojia katuteatteriesityksineen 20 327.

Festivaalin maksulliset esitykset keräsivät kaikkiaan 28 032 katsojaa.

Yhteistyössä Pirkanmaan Osuuskaupan ja Sokos Hotels Tampereen kanssa järjestettävä ilmainen klubifestivaali Encorebaana oli suosittu ja keräsi katsojia kuuteen ravintolaan 2 240. Esiintyjäryhmiä oli yhdeksän ja niillä 12 esitystä.

Tapahtumien Yö oli laaja ja näyttävä. Järjestäviä tahoja oli 69 ja ilmaistapahtumia peräti 184. Lopullinen yleisömäärä oli 59 610. Myös festivaalin aikana järjestetyt keskustelutilaisuudet, seminaarit, workshopit ja kokoukset keräsivät väkeä: osallistujia oli 1 815.

Vuosi 2012: kotimainen korkea taso ja kansainvälisyys etusijalla

Tampereen Teatterikesä järjestetään ensi vuonna 6.–12. elokuuta. Pääohjelmiston teatteriesitysten etsintä on jo työn alla. Valinnoista vastaa taiteellinen johto, johon kuuluvat ohjaaja Johanna Freundlich, näyttelijä Auvo Vihro, näyttelijä-ohjaaja, tutkija Mikko Kanninen ja toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl. Näyttelijä-ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen jäi tehtävästään äitiyslomalle.

Lisätietoja:

Hanna Rosendahl
Toiminnanjohtaja
puh. 040 5944 600

Eevamaija Miettinen-Kopsa
Tiedottaja
puh. 046 5454 800

Reikäreunassa kotimaista ja ulkomaista elokuvaa sisätiloissa ja kylpytynnyrissä

Seitsemännen Reikäreuna -elokuvafestivaalin ohjelma koostuu noin 150:stä elokuvasta, kuudesta taidenäyttelystä ja kuudesta live-esiintyjästä illan festivaaliklubilla, johon kuuluu myös erikoisuutena Kylpytynnyri-Kino. Festivaali järjestetään Orivedellä 8.-11.9.2011.

Elokuvafestivaalin päävieraaksi saapuu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Matti Ijäs, jonka elokuvat Aita, Katsastus, sekä Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa nähdään festivaalilla. Tämän vuoden taiteilijavieras on kuvanveistäjä Kari Tykkyläinen Pudasjärveltä, joka tuo villit akvarellinsa ensi kertaa näytille Reikäreunaan. Festivaalin satunnaisvieraaksi valikoitui orivesiläinen työterveyshoitaja Päivi Suomela-Rautio.

Reikäreunan elokuvakilpailuun osallistui 216 lyhytelokuvaa, joista 16 nähdään kilpailunäytöksissä ja 47 elokuvaa näytetään teemanäytöksissä festivaalina aikana. Erityisvieraat (Ijäs, Tykkyläinen ja Suomela-Rautio) toimivat elokuvakilpailun raadissa.

Muita kotimaisia ohjaajavieraita ovat Iiris Härmä ja Visa Koiso-Kanttila. Härmältä nähdään hänen uusin erityisluokasta kertova dokumenttinsa Omaa luokkaansa ja Koiso-Kanttilalta mies -trilogian päätöselokuva Miehen kuva. Kansainvälisiä vieraita tänä vuonna ovat Ingela Lekfalk Ruotsista ja Phil Evans Irlannista.  Lekfalk tuo mukanaan kaksi naisista ja naiseudesta kertovaa elokuvaa: Hur kunde hon? kertoo Ruotsissa kohun nostattaneen HIV-naisen tarinan naisen omasta näkökulmasta ja Tjejer typ tolv kertoo lapsuuden ja aikuisuuden rajamailla olevien tyttöjen elämästä. Evans puolestaan tekee videoita ja taidetta skeittaamisesta. Festivaalilla näytetään kaksi skeittidokumenttia, joista uudempi Format Perspective kertoo skeittivalokuvaajista.

Reikäreunassa vuosittain näytettävä vanha kotimainen elokuva on tänä vuonna Teuvo Tulion ohjaus Laulu tulipunaisesta kukasta. Muita esimerkkejä ohjelmasta ovat neljä elokuvaa sodanjälkeisestä Kosovosta, talkoilla tehtyä pitkää elokuvaa Suomesta ja Tampereen elokuvajuhlien parhaimmin menestyneet lyhytelokuvat.

Elokuvafestivaalin erikoisuuksia ovat muun muassa Kylpytynnyri-Kino, joka toteutetaan amerikkalaisten drive in -elokuvanäytösten tyyliin. Muita erikoisuuksia pihalla olevan Kylpytynnyri-Kinon lisäksi ovat karaokevideonäytökset, joissa käydään läpi suomalaista karaokevideohistoriaa.

Festivaaliklubilla esiintyvät Minor League Heroes, Atatürk Band, Jaakko & Jay, Ville Leinonen, sekä yllätysesiintyjä. Festivaali-DJ:nä levyjä pyörittävät Pretty in pop -DJ:t.

Reikäreuna on toiseksi suurin Pirkanmaalla järjestettävä elokuvafestivaali, jonka nelipäiväinen ohjelma koostuu kotimaisten ja ulkomaisten elokuvien lisäksi kuvataiteesta ja livemusiikista.

Yhteistyössä mm. Tampereen elokuvajuhlat, Filmpool Nord, DokuFest International Documentary and Short Film Festival ja Future Shorts.

Festivaalia tukee mm. Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto, Pirkanmaan taidetoimikunta, Valtion elokuvataidetoimikunta, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto, Oriveden seudun Osuuspankki, Veikkaus ja Oriveden kaupunki. Ohjelma kokonaisuudessaan nettisivuilla http://www.reikareuna.com

Tiedotusasioissa voitte kääntyä tiedottaja Ruut Luukkosen puoleen, ruut.luukkonen(at)reikareuna.com, puh. 0400 778 527

Backlight 11 -valokuvatapahtuma käsittelee globaalia liikkuvuutta ja ihmisen kaipuuta hyvään elämään

Backlight -valokuvatapahtuman tavoitteena on kansainvälinen vuoropuhelu sekä taiteilijoiden ja yleisön kohtaaminen. Tavoitetta toteutetaan korkealuokkaisilla valokuvanäyttelyillä ja festivaalin oheisohjelmistolla. Tapahtumalla on aina ollut vaihtuva, yhteiskunnallinen teema, ja vuonna 2011 ajankohtainen teema (Migration and Nomadic Living in 21st Century) pohtii muun muassa globaalia liikkuvuutta.

Päänäyttelyt avautuvat Tampereella 17. syyskuuta 2011

Backlight-näyttelyt TR1 Taidehallissa, Tampereen taidemuseossa ja Taidekeskus Mältinrannassa ovat teemallisia kokonaisuuksia:

Näyttely Siirtolaisuus ja nomadi elämäntapa (Migration and Nomadic Living) TR1 Taidehallissa (17.9. – 30.10.2011) pyrkii visualisoimaan yhdessä elämisen tilannetta Euroopassa ja muualla maailmassa neljäntoista taideprojektin välityksellä. Näyttely herättää pohtimaan globalisoituneen maailman monia piirteitä sekä miettimään niitä osatekijöitä, jotka horjuttavat sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Näyttelyn avaa näkökulmia muun muassa globaaliin liikkumiseen ja tuotantoon sekä pakolaisuuteen, maahanmuuttoon ja vapaaehtoiseen nomadismiin.

Kaipuuta kohti – venäläistä nykyvalokuvaa -näyttely (Territories of Desire) Tampereen taidemuseossa (17.9. – 3.11.2011) tarjoaa yleisölle katsauksen venäläiseen yhteiskuntaan; se esittelee 22 taiteilijan näkemyksiä elämästä ja yhteiselosta monikulttuurisessa, erilaisista ryhmistä koostuvassa valtiossa. Keskiössä on ihmisen kuuluminen johonkin ja kaipuu jonnekin toisaalle. Kuraattoreina ovat Nadja Sheremetova ja Ulrich Haas-Pursiainen. Näyttely on samalla osa Tampereen museotoimen vuoden 2011 Venäjä-teemaa.

Taidekeskus Mältinrannan näyttely (17.9. – 4.10.2011) esittelee kahdeksan taiteilijaa Essenistä. Teokset kertovat maahanmuuton ja sopeutumisen historiaa vuodesta 1978 nykypäivään Ruhrin alueella Saksassa. Näyttelyn on kuratoinut Peter Liedtke.

Backlight Symposiumin ohjelmistoa riittää syyskuusta marraskuulle

Avajaisviikonloppuna 16.-.18.9. järjestetään Backlight Screening, valokuvaesitys, jossa näyttelyissä esillä olevia teoksia projisoidaan ympäri Pirkanmaata. Tampereella järjestetään samaan aikaan portfolioarviointeja, luentoja ja ammattilaistapaamisia. Syyskuussa järjestetään kaksi Backlight-taiteilijan ohjaamaa työpajaa yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa.

Yleisölle avoin keskustelusarja järjestetään neljänä lauantaina syys-lokakuussa TR1 Taidehallissa. Teemaa käsitteleviä keskusteluja alustavat taiteilijat Pekka Niskanen, JP Kaljonen, tutkija Kari Yli-Annala sekä taiteilijat Sakari Tervo ja Tatu Engeström. Osana Backlight 11 ohjelmistoa MediaPyhät-työryhmä toteuttaa taideprojekteja kaupunkitilaan: Landing Points -teokset luovat laskeutumispisteitä nomadiselle nykyihmiselle ja tarjoavat reittejä, joiden kautta tulla mukaan tamperelaiseen ja suomalaiseen kaupunkikuvaan ja -kulttuuriin.

Festivaalin lopuksi avautuu vielä näyttely Galleria Rajatilassa (29.10.-20.11.2011).

Tapahtumatiedot ja aikataulut täydentyvät syyskuun alussa ja löytyvät osoitteesta www.backlight.fi.

Faktat:

• Backlight 2011 -valokuvatapahtuma on yhdeksäs tamperelaisen Valokuvakeskus Nykyajan organisoima kansainvälinen triennaali. Vuonna 2011 Backlight-tapahtuman pääyhteistyökumppanina on Tampereen taidemuseo.

• Vuonna 2011 teema on “Migration and Nomadic Living in 21st Century”.

• Päänäyttelyt avautuvat Tampereella 17. syyskuuta 2011, jolloin on esillä 44 taiteilijan valokuva- ja videotaidetta.

• Backlight 2011 -valokuvatapahtumaa tukevat Tampereen kaupunki, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Pirkanmaan taidetoimikunta, Valokuvataidetoimikunta, Sparkasse Essen, Tampereen saksalainen kulttuurikeskus, Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto.

In English.

Lisätietoja:

Valokuvakeskus Nykyaika ry

Backlight projektimanageri Ulrich Haas-Pursiainen
Mail: etunimi.sukunimen neljä ensimmäistä kirjainta (at) backlight.fi
Tel. 050 557 9960

Toiminnanjohtaja Irma Puttonen
Mail: etunimi.sukunimi (at) backlight.fi
Tel. 040 756 9796

Linkkivinkkejä:
www.backlight.fi
tampere.fi/tr1
www.tampere.fi/taidemuseo
www.movinggallery.net
mediapyhat.rajataide.fi
Facebook: Photographic Centre Nykyaika / Backlight Photo Festival

Vanhaa musiikkia kuullaan Sastamalassa jälleen ensi vuonna

Vuonna 2012 Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät -festivaali  vie löytöretkelle pyhiinvaeltajien musiikin pariin. Festivaalin kesto  säilyy samana, mutta konserttien määrä lisääntyy yhdellä. Seitsemän  konsertin sarja järjestetään 21.-27.7.2012. Konserttipaikkoina ovat  Sastamalan Pyhän Marian kirkko ja Tyrvään Pyhän Olavin kirkko.  Aikomuksena on säilyttää tapahtuma herkkänä, ainutlaatuisena ja  kansainvälisenä. Ensi kesänä kotimaisia muusikoita kuultaneen enemmän  kuin tänä vuonna.

Tämän kesän konsertit keräsivät kaikkiaan 2400 kuulijaa, mikä on lähes  saman verran kuin viime vuonna. Os Músicos do Tejo houkutti Pyhän  Marian kirkon täyteen. Trion ohjelmisto koostui fadon juurista  1700-1800 -luvuilta. Barokkikitaralla konsertoinut Hopkinson Smith  keräsi Pyhän Olavin kirkkoon niin ikään täydet lehterit.  Luuttuvirtuoosina paremmin tunnetun Smithin ohjelma oli koostettu  1600-luvun kitarasävelistä ja valtaosa oli Gaspar Sanzin käsialaa.  Festivaalin yhteydessä pidetyllä Kansainvälisellä mestarikurssilla oli  32 opiskelijaa. Kurssin perjantainen konsertti veti ennätykselliset  400 kuulijaa.

Elisa af Hällström
tapahtumatuottaja
Sastamala Gregoriana
045 874 2345
tuotanto(at)sastamalagregoriana.fi

Teatterikesä käynnistyy

Tampereen Teatterikesä käynnistyy maanantaina, jolloin ”varaslähdön” ottavat Ryhmäteatterin Eduskunta ja Juha Luukkosen kirjoittama ja ohjaama Finnhits. Myös Prospero-hankkeen esitykset alkavat maanantaina: italialaisen Pippo Delbonon ohjaus La Menzonga (Valhe) ja ensi-iltansa saava Riko Saatsin ohjaus Bruce Willis Saves the World.

Virallisesti – ja perinteisesti – Teatterikesä julistetaan avatuksi tiistaina klo 12.00 Vanhan kirjastotalon edustalla, jolloin yleisölle esitellään tämänkertaisen festivaalin ohjelmistoa puhein ja esityksin. Tervehdyksen tilaisuuteen tuo ohjaaja-käsikirjoittaja Leea Klemola. Avajaisissa jaetaan myös Suomen Kulttuurirahaston Olavi Veistäjä -palkinto ja Vivica Bandlerin säätiön Ester-palkinto.

Pääohjelmiston 26 esityksestä 10 tulee maamme rajojen ulkopuolelta: Australiasta, Belgiasta, Chilestä, Englannista, Irlannista, Italiasta, Ranskasta, Ruotsista kaksi ja Tšekistä. Kotimaasta festivaalin taiteellinen johto, Anna-Elina Lyytikäinen, Auvo Vihro ja toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, on valinnut ensisijaisesti modernia uutta draamaa ja nuoria tekijöitä.  Myös naistekijät nousevat ohjelmistossa esille.

Pääohjelmistossa on festivaalin seitsemän päivän aikana kaikkiaan 65 esitystä 15 teatterissa,  keskimäärin yhdeksän päivässä.  Katuteatteriesityksiä on tänä vuonna ennätysmäärä: 60. Niistä voi nauttia kaupungin keskustassa mm. Laukontorilla, Keskustorilla, Tullikamarin aukiolla, Commercen talon ja Vanhan kirjastotalon edustalla, Kuninkaankadulla ja Aaltosen puistossa. Esityksiä on myös Hervannassa ja Tesomalla.

Teatterikesän Ohjelmateltta kohoaa Keskustorille jo kahdennentoista kerran. OFF Tampere juhlistaa nyt 20-vuotistaivaltaan, ja Encorebaana järjestetään jo 15. kerran. Odotettu on myös torstainen Tapahtumien Yö, johon on ilmoittautunut 66 toimijaa, ja tapahtumia yli kaksisataa.

Teatterikesä ja Teatterin tiedotuskeskus TINFO järjestävät osana festivaalia suomalaisen teatteriviennin Finnish Showcasen. Ensimmäistä kertaa järjestettävässä tilaisuudessa esitellään Teatterikesän kansainvälisille vieraille kiinnostavia ja ajankohtaisia suomalaisia tekijöitä sekä heidän uusia teoksiaan.

Lisätietoja:
Eevamaija + tiedotustiimi
———————-
Eevamaija Miettinen-Kopsa
Tiedottaja / PR Manager

Tampereen Teatterikesä
Tampere Theatre Festival
1.8.–7.8.2011

Tullikamarin aukio 2
FIN 33100 Tampere

+358 3(0) 214 0992
+358 (0)46 5454 800

www.teatterikesa.fi
eevamaija.miettinen-kopsa(at)teatterikesa.fi

Kukkaisviikoilla oli superkivaa!

Tampereen 28. Kukkaisviikot saatettiin päätökseen lauantai-iltana rytmi- ja skifflemusiikin tahdissa. Yhdeksän päivää kestänyt tapahtuma oli menestys. Sää suosi tapahtumaa. Järjestävän tahon Tampere Tunnetuksi ry:n puheenjohtaja Mirko Lännenpään mielestä Kukkaisviikkojen slogan ”Kukkaisviikoilla on kivaa” sai tänä vuonna pienen tarkennuksen muuttuen muotoon: ”Kukkaisviikoilla ei ole vaan kivaa, vaan Kukkaisviikoilla on superkivaa!”

Tapahtuman koordinaattorina toimiva Leena Sulonen Tampereen Kokouspalvelusta ei suostu arvioimaan tapahtuman kävijämäärää. – Väkeä oli erittäin runsaasti liikkeellä kaikkina päivinä ja iltoina. Mutta koska kaikki ohjelmamme on ilmaista emme pääse laskemaan henkilömääriä. Esiintyjistä eniten vetivät ehkä Negative, Kaseva, SauruXet ja Fintelligens. Myös lasten päivätapahtumissa oli vilskettä ja vipinää, ja päätöspäivän sambakulkuetta seurasi ennätysyleisö. – Puhumme useista kymmenistä tuhansista kävijöistä. Myös maailmanpyörä ja ensimmäistä kertaa Keskustorilla ollut hevoskaruselli olivat suosittuja viimeiseen iltaan asti.

Viinikylän ravintoloitsija Riitta Mäkelä kiitteli hyvää säätä.  – Usean vuoden toimittuamme väki alkaa jo tuntea meidät ja tulee paikalle jopa useana iltana. Mm. kaikki viinipruuvit olivat loppuunmyydyt. Olemme erittäin tyytyväisiä.

Tampere Tunnetuksi ry kiittää kaikki ohjelmaan osallistujia sekä suurta yleisöä. – On ollut upeata saada järjestää näin hieno pääasiassa ilmaisohjelmaa tarjoava ja monella tapaa monipuolinen tapahtuma. Se edellyttää usean tahon yhteistyötä, josta olemme hyvin kiitollisia ja ylpeitä. Mielestämme Keskustorin uusittu ilme oli onnistunut ja suuri yleisö otti sen hyvin haltuunsa, kertoo Mirko Lännenpää Tampere Tunnetuksi ry:stä.

Tampereen 29. Kukkaisviikot järjestetään 27.7.–4.8.2012.

Kukkaisviikot järjestää Tampere Tunnetuksi ry. Vuonna 1965 perustetun yhdistyksen tarkoituksena on tamperelaisen elinkeinoelämän tunnetuksi tekeminen ja kaupungin keskustan elävänä säilyttäminen. Tavoitteidensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää Tampereen keskustassa vuosittain kolme isoa tapahtumaa: Kukkaisviikot, Valoviikot ja Tampereen joulun avauksen ja on lisäksi mukana Vuoden tamperelaisen valinnassa. Yhdistyksessä on noin 300 yritys- ja yhteisöjäsentä sekä henkilöjäseniä. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on kehityspäällikkö Mirko Lännenpää Pirkanmaan Osuuskaupasta. Tapahtumien koordinaattorina toimii Tampereen Kokouspalvelu.

Kuvagalleria sivulla: www.kukkaisviikot.fi
Kukkaisviikot Facebookissa: www.facebook.com/kukkaisviikot

Lisätiedot:
Tampere Tunnetuksi ry
tapahtumien koordinaattori Tampereen Kokouspalvelu
puh. 03 366 440
e-mail: kukkaisviikot(at)tamperetunnetuksi.fi
www.tamperetunnetuksi.fi

  1. 1
  2. 2
  3. 3
  4. 4
  5. 5
  6. 6
  7. 7
  8. ...
  9. 15